Brewdog Bourbon Baby

Brewdog Bourbon Baby

Skotlannin Ellonissa sijaitsevan panimon, Brewdogin, tuntee varmasti lähes jokainen Koffia kummoisempaa olutta maistanut. Brewdog onkin hyvä valinta sellaiselle, joka ei oluita erityisemmin tunne mutta haluaisi maistaa jotakin ”erikoisolutta”, koska heidän oluet ovat pääsääntöisesti todella hyviä, ja niiden saatavuus on hyvä. Erityisesti koko panimon tunnetuin juoma, Punk IPA, on olut, jota suosittelen aivan aloittelijoille. Monesti kommentiksi saa: ”Onpas tämä erilaista kuin Karhu – tosi hyvää!”

Kuva: Brewdog

Alati laajeneva ja kehittyvä Brewdog ei kuitenkaan keskity vain ”aloittelijaoluisiin”. He valmistavat runsaasti erilaisia hyvin mielenkiintoisia oluita, kuten esimerkiksi entistä maailman vahvinta olutta, The End of Historya (55 %), joka on pullotettu kuolleiden oravien sisään. Tällä hetkellä suunnitteilla on hapanolutpanimo sekä hotelli, jonka huoneissa saa olutta suoraan hanasta.

Bourbon Baby (5,8 %) on bourbontynnyreissä ikäännytettyä Scotch alea. Nimen Baby johtuu matalasta alkoholipitoisuudesta; Scotch alet ovat yleensä hieman vahvempia. Ensimmäisen kerran lasia lähestyttäessä ei ole epäselvää, että olut on ollut bourbontynnyrissä – tuoksu on erittäin viskinen. Olutta on haistettava välittömästi lisää. Ja sitten vielä vähän lisää. Ehkä vieläkin. Tuoksusta löytyy todella paljon erilaisia aromeja. Päällimmäisenä bourbonin lisäksi on tammea, lakritsaa, rusinaa, maitosuklaata, vaniljaa ja ruokosokeria. Kaikki on loistavasti tasapainossa. Muutaman minuutin kuluttua suklaa ja vanilja siirtyvät päällimmäisiksi tuoksuiksi.

Maku on hyvin pehmeä. Sieltä löytyy kevyesti mallasta, salmiakkia, kahvia, piparkakkua ja ehkä pienin määrä vihreää omenaa. Vanilja ja suklaa ovat maussakin eniten läsnä. Vaikka tuoksu luo maulle kovat odotukset, maku pystyy kuittaamaan ne.

Lyhyesti: Brewdog Bourbon Baby on juuri sitä, mitä voisi odottaakin: pehmeä ja bourboninen suklaa–vaniljapommi. Olut on ehdottomasti ostamisen arvoinen, vaikka pullon hinta onkin lähemmäs viisi euroa Brewdogin omilla sivuilla. Omani maksoi kympin Cosmic Comic Cafessa, joka on muuten ehdottomasti the place to visit, jos Turusta olutta haluaa. Kympin ravintolahintakaan ei ole Bourbon Babysta mitenkään liikaa. Valitettavasti Alkosta tätä ei saa.

Aberlour 12

Aberlour 12

Speyside ei pinta-alaltaan ole erityisen suuri viskialue, mutta siellä on silti enemmän tislaamoita kuin millään muulla alueella. Periaatteessa koillis-Skotlannissa sijaitseva alue kuuluu ylämaihin, Highlands, mutta omanlaisen tyylinsä vuoksi Spey-joen ympäristö eritellään omaksi alueekseen. Mielestäni hieman ikävästi jotkin Speysiden tislaamot kutsuvat itseään silti ylämaiden tislaamoiksi. Muun muassa Aberlourien pulloissa lukee näkyvästi ”Highland single malt Scotch whisky”. Pulloista toki käy Speysidekin ilmi, mutta Highlandin tilalla voisi suoraan lukea Speyside. Jos merkkiä ei entuudestaan tunne, ei välttämättä saa heti selville, mistä päin viski on.

Kuvassa kaverin pullo, josta sain maistiaiset.

Aberlour on yksi vanhimmista toiminnassa olevista tislaamoista Skotlannissa. Se on perustettu vuonna 1826. Pirteä 10-vuotias ja ikämerkitsemätön (NAS, no age statement) A’bunadh lienevät Aberlourin tunnetuimmat tuotteet. Ensinmainittua on saatavilla Alkostakin kohtuulliseen 45 euron hintaan.

12-vuotias Aberlour (nykyään 40 %, ennen 43 %) on osaksi sherrytynnyreissä ja osaksi bourbontynnyreissä ikäännytettyä. Lopuksi kummatkin viskit on yhdistetty samoihin tynnyreihin, jotta maut sulautuisivat yhteen.

Toffee on aluksi jopa dominoiva tuoksu. Sherrytynnyrin käyttökään ei jää epäselväksi, koska tuoksusta löytyy ruskeaa omenaa ja inkivääriä. Speyside-viskeille tyypillisesti Aberlourin 12-vuotiaasta löytyy paljon hedelmää. Jopa esanssinen mansikka, persikka ja nektariini ynnä muut hedelmät ja marjat ovat niinkin yleisiä Speysiden viskeissä, että toisinaan kirjoitan muistiinpanoihini ”Speyside-hedelmää”.

Suutuntuma on hieman terävä ja ihan vähän öljyinen. Koska pullossa ei ole mainintaa kylmäsuodattamattomuudesta, voin hyvillä mielin olettaa, että ainakin jonkinlaista kylmäsuodatusta on tehty.

Makukin on raikkaan hedelmäinen ja viriili, mutta ei kuitenkaan nuori. Viski on makeahko, ja siitä löytyy myös jonkin verran hedelmäsokerista rusinaa, joka korostuu erityisesti jälkimaussa. Jälkeenpäin suuhun jää selvästi sherrylle (siis ihan sille viinille) tyypillistä omenasiiderisyyttä ja omenaviinietikkaa.

Vettä tähän kannattaa ehdottomasti lisätä. Se tasapainottaa toffeeta ja hedelmää. Myös alun terävyys kaikkoaa jo melko pienellä vesimäärällä.

Lyhyesti: Aberlour 12 on ilman vettä vähän epätasapainoinen eikä ihan osu maaliinsa, vaikka hyvää onkin. Vesitilkka korjaa kuitenkin heikkoudet hyvin, ja jäljelle jää mukavan paljon hienostunutta ”Speyside-hedelmää” ja muutenkin kaikin puolin hyvin miellyttävä viskikokemus. Pullon hinta on ulkomailla reilusti alle 50 €. Aberlour 12 on kuitenkin sellainen viski, että ei reilu 60 euroakaan olisi vielä erityisen paha hinta. Suosittelen!

Springbank 10

Springbank 10

Campbeltown on lounais-Skotlannissa sijaitseva vähän vähemmän tunnettu viskialue. Aiemmin Campbeltownissa oli lähes kolmekymmentä tislaamoa, mutta nykyään niitä on vain kolme: Glen Scotia, Glengyle ja Springbank. Glengylen viskit kulkevat nykyään nimellä Kilkerran. Springbank valmistaa itsensä nimisen viskin lisäksi myös turpeista Longrow’ta sekä kolmesti tislattua turpeetonta Hazelburnia. Savuisuuden puolesta Springbankit osuvat jonnekin noiden kahden välimaastoon.

Pidän Springbankin tuotteista ainakin paperilla erittäin paljon. Kaikki viskit ovat luonnollisen värisiä, niitä ei ole kylmäsuodatettu ja alkoholiakin on aina vähintään 46 %. Enemmän alkoholia tarkoittaa teoriassa enemmän makua. Springbank on yksi harvoista tislaamoista, jotka tekevät itse kaiken mallastamisesta pullotukseen.  Springbank tekee myös monipuolisesti viskejä: he käyttävät paljon erilaisia tynnyreitä (kuten calvados-, rommi-, port- ja punaviinitynnyreitä), ja kaikki kolme viskimerkkiä ovat riittävän erilaisia. Hazelburn on kevyen kukkaista, koska se on tislattu irlantilaistyyliin kolmesti, Longrow on erittäin savuista ja Springbank on mielenkiintoisesti kaksi ja puoli kertaa tislattua. Osa low wineista eli kerran tislatusta viskistä kaadetaan takaisin ensimmäiseen tislauspannuun, jolloin lopulta osa viskistä on periaatteessa kolmesti tislattua.

Springbank 10 (46 %) on Springbankin perustuote. Muistaisin jostain joskus lukeneeni tai kuulleeni, että viidesosa siitä olisi ikäännytetty sherrytynnyreissä ja loput 80 % bourbontynnyreissä. Sellainen sekoitussuhde tuntuisikin ihan järkevältä maun perusteella.

Oma pulloni on hämmentävän täynnä.

Tuoksun savu ei ole ujoa. Etenkin vähän reilummin nuuhkaistessa (tiedän, niin ei kannata tehdä, koska silloin lähinnä alkoholi pistelee nenää) savu on runsasta. Savu yhdistyy hyvin syksyiseen sateen jälkeisen metsän tuoksuun – on siis märkiä lehtiä ja palaneita oksia. Bourbontammi tuo oman tuoreen tammisuutensa ja ehkä ihan vähän vaniljaa. Tuoksussa on myös jonkin verran niin vihreää kuin ruskeaakin omenaa. Hetken haistelun jälkeen löytyy paprikajauhetta ja kanelia. Vettä lisäämällä savu hälvenee (pun intended), ja sen tilalle tulee räväkän punaista viinimarjaa.

Suutuntuma on öljyinen. Viski on melko terävää ilman vettä – eihän se ole kuitenkaan kuin yhden vuosikymmenen ikäistä ja prosenttejakin on kuusi yli minimirajan. Maku on tuoksua hedelmäisempi. Hunajameloni kuljettaa loistavasti esanssista mansikkaa ja päärynää – tuoksun vihreä omena maistuu myös. Vesi korostaa hedelmää entisestään.  Jo suhteellisen pieni vesitilkka auttaa pehmentämään Springbankin kymppiä nopeasti, vaikka pieni terävä puu ja savu jääkin jäljelle. Maku on suht pitkä, mutta lopussa suuhun jää lähinnä suolaisuutta.

Lyhyesti: Springbankin kymmenvuotias on erinomaista. Se vaatii jonkin verran aikaa – täytyy haistella ja maistella rauhassa – mutta vain siksi, että siinä on niin paljon kaikkea. Etsi siitä sitten savua tai omenaa niin sitä kyllä löytyy. Vähän ”epämääräinen” aromi voi toisaalta olla heikkouskin, koska mitään selvää suuntaa ei välttämättä heti löydy. Toisaalta itse pidän tästä juuri sen monipuolisuuden vuoksi. Nettihinnan ollessa parhaimmillaan 40 € on Springbank 10 aivan suoraan sanottuna hirmusen hyvä ostos. Jos sinulta ei tätä vielä löydy, niin hopi hopi tilaamaan!

Black Bottle

Black Bottle

Black Bottle tuntuu olevan Suomessa hieman tuntemattomampi blendi, mikä sinällään on ihan ymmärrettävää, koska sitä ei ole täältä vielä kauaa saanut. 70 % viskistä jää Britteinsaarille. Ravintoloissakaan en itse ole siihen törmännyt muualla kuin Punavuoren Ahvenessa. Nykyään uudempaa Black Bottlea on kuitenkin saatavilla Alkon tilausvalikoimasta hintaan 33 €.

Black Bottlea on tehty vuodesta 1879. Tuohon aikaan oli tavallista, että pienet kaupat sekoittivat itse omat viskinsä, ja Black Bottlekin on alun perin syntynyt teehen erikoistuneen sekatavarakauppiaan myymälässä. Vaikka kauppa sijaitsikin Aberdeenissä, oli viski jo alusta alkaen savuinen. Tuolloin Speysiden ja lähialueiden viskit olivat yleisemmin turpeisia. Myöhemmin savuisuutta saatiin Islayn viskeillä (valmistajat sanovat vanhemmassa pullotteessa olevan kaikkia Islay-viskejä, pl. Port Ellen ja Kilchoman), mutta muutama vuosi sitten Black Bottle muuttui vähäsavuisemmaksi. Maun muutos tapahtui samaan aikaan, kun itse pullokin muutettiin takaisin mustaksi; vuonna 1914 pullo jouduttiin vaihtamaan vihreäksi, koska Saksasta ei enää sodan aikana saanutkaan mustia pulloja.

Vanhempi Black Bottle (40 %) tunnetaan savuisena sekoiteviskinä – eikä syyttä. Etenkin maussa pistävän nokinen ja hieman havuinen savu tulee ensimmäisenä esiin. Savua ei kuitenkaan ole ylitsepääsemättömän paljon, vaan sen alta löytyy jonkin verran makeaa (palanutta) sokeria, grillattuja vihanneksia ja mausteisuutta, kuten neilikkaa ja kanelia. Suutuntuma on yllättävän täyteläinen, mutta toisaalta terävä. Makukin on yllättävän pitkä; loppua kohden havuisuus ja ruoho alkavat nostaa päätään.

Tuoksun puolella löytyy enemmän tammea ja vaniljaa. Kevyttä puusavuakin on, mutta ei yhtään niin paljoa kuin maussa. Oletettavasti Islay-viskien vuoksi tuoksusta löytyy myös hentoa kalasatamaa: merilevää, suolavettä ja kalaa. Ei mitenkään huonossa mielessä kuitenkaan.

Uudempi Black Bottle (40 %) on aivan eri juomaa. Tuoksussa on jonkin verran kuivattua banaania, puulakkaa ja tuoretta hedelmää. Savua ei ole. Maku on erittäin mausteinen: on kanelia, kardemummaa, mustaa irtoteetä, kuminaa ja jopa ruista. Savua ei löydy vieläkään.

Uusi pullo
Kuva: The Whisky Exchange

Uudempi pullote on myös pehmeämpää kuin vanha. Itse asiassa vanhan Black Bottlen kanssa olen useasti tehnyt niin, että kaadan lasillisen jo muutamaa tuntia ennen juomista ja lisään reilusti vettä. Laitan lasin päälle kannen ja annan olla. Tämä pehmentää viskiä erittäin paljon. Ehdottomasti kokeilemisen arvoinen temppu viskille, joka muuten vaikuttaa turhan rujolta. (Glenfarclas 105:llä olisi hauska kokeilla.) Uudempi Black Bottle ei kuitenkaan tarvitse välttämättä ollenkaan vettä.

Black Bottle lienee edelleen suurilta osin Islay-viski. Bunnahabhain on nimittäin sen tärkein yksittäinen ainesosa. Pullonvaihdoksen myötä savuisempia viskejä kuitenkin vaihdettiin mausteisempiin ja savuttomiin tisleisiin. Yhteistä sekä uudemmalle että vanhemmalle versiolle on kuitenkin suhteellisen korkea mallasviskipitoisuus.

Lyhyesti: Black Bottle on käynyt läpi merkittävän muodonmuutoksen. Muutos ei kuitenkaan ole varsinaisesti ollut huonoon tai hyvään suuntaan – tyyli on vain muuttunut. Itse pidän mausteisesta uudesta pullotteesta enemmän, mutta on savuisessa vanhassakin versiossa puolensa. Viron 19 € hintaan tuo vanha pullo oli loistava ostos. Alkon 33 € tuosta uudesta tuntuu kuitenkin aika kovalta hinnalta. Luonnollisesti kummaltakaan ei kannata kuitenkaan odottaa mitään tajunnanräjäyttävää kokemusta.

Ps. Älkää missään nimessä antako halvan hinnan ja blend-merkinnän pelästyttää. Black Bottle on loistava esimerkki siitä, että sellainenkin viski voi olla hyvää.

The Naked Grouse

The Naked Grouse

The Famous Grouse –tastingin toisena viskinä oli The Naked Grouse. Se on ensimmäisen täytön sherrytynnyreissä viimeisteltyä sekoiteviskiä. Kyseessä on laatuunsa nähden uskomattoman edullinen viski. Sherrytynnyrit ovat bourbon-tynnyreitä kalliimpia, koska espanjalaiset saavat käyttää tynnyreitään useasti viiniensä ikäännyttämiseen. Bourbon on lain mukaan ikäännytettävä uusissa sisältä hiilletyissä tynnyreissä. Siispä bourbonin ikäännyttämisen jälkeen amerikkalaisilla ei ole tynnyreilleen enää mitään käyttöä ja skotlantilaiset saavat ostaa niitä halvalla itselleen. Sherrytynnyrin hinta voikin olla jopa viisinkertainen bourbon-tynnyriin verrattuna. Siksi monesti viskit ovat vain sherryviimeisteltyjä, sherry finished. Viskiä voidaan aluksi ikäännyttää halvemmassa tynnyrissä, ja lopuksi se siirretään joksikin aikaa viinitynnyriin saamaan makua.

Kuva: Alko

The Naked Grouse (40 %) on kuivan mausteinen, vähän nahkainen ja rikkinen viski. Rikki tuoksuu ja maistuu käytännössä palaneelta tulitikulta. Rikkiä poltetaan tynnyreiden sisällä, jotta haitalliset mikrobit kuolisivat. Tuoksua tasapainottamassa on kuitenkin hedelmää, jonka vuoksi viski pysyy miellyttävän raikkaana, vaikka mausteisuus onkin johtava aromi.

Kolonnitislatut jyväviskit (lähes varmasti maissista ja mallastamattomasta ohrasta tehtyjä) tuovat makuun palanutta sokeria. Ne antavat alastomalle  metsäkanalle myös hieman mineraalista ja toffeista makua. Jopa salmiakkia saattaa olla löydettävissä.

The Naked Grouselle on annettava pisteet myös paketoinnista. Pullossa ei ole ollenkaan varsinaista etikettiä pientä pakolliset tiedot sisältävää lappusta lukuun ottamatta. Mikäli nyt en aivan väärässä ole, ei pullolle ole edes pahvilaatikkoa. Nimen naked viittaakin erittäin pelkistettyyn pulloon. Kaikki ylimääräinen hienous paketoinnissa tuo viskille lisää hintaa parantamatta itse juoman laatua. Hyvää viskiä jokainen loppupeleissä haluaa, eikä siinä paljoa paketit auta. Väriaineen ja kylmäsuodatuksen kun tästä saisi vielä pois, olisi kyseessä erinomaisen hyvä viski.

Lyhyesti: The Naked Grouse on kuivan sherryinen viski ilman mitään turhaa. Hinta on Alkossakin vain 35 euroa, joten se on suorastaan pakko-ostos. Ja vaikkei se jostain syystä maistuisikaan, käy The Naked Grouse kuulemma hienosti glögin tekoon, minkä uskon hyvin.

Bunnahabhain 18 yo

Bunnahabhain 18 yo

Tämä viikko on ollut turkulaisten viskiharrastajien näkökulmasta otollinen, koska tänään oli jo toinen tasting tällä viikolla. Nyt paikkana oli oma lempipaikkani, Kerttulin kievari, ja laseissa oli itselle suhteellisen vierasta viskiä, Bunnahabhainia. Ekstrana tastingin pitäjä, Juho Lokka, tarjosi vielä lasilliset uudempaa Black Bottlea, joka on muuten pari viikkoa sitten tullut Alkon tilausvalikoimaan reilun kolmenkympin hintaan. Black Bottlen perustana on Bunnahabhainin viski.

Bunnahabhainin tislaamo sijaitsee Islayn saaren pohjoisosassa, noin seitsemän kilometrin ajomatkan päässä Caol Ilasta. Sijainnin perusteella voisi odottaa tietysti hyvin savuista viskiä, mutta Bunnahabhain poikkeaa muista Islayn tislaamoista sillä, että sen perustuotteet ovat täysin savuttomia. Myös muun muassa Bruichladdich-nimellä myytävät viskit ovat täysin savuttomia (sama tislaamo valmistaa kuitenkin myös erittäin savuisia viskejä, kuten Octomorea), mutta aivan selvästi suurin osa Islayn viskeistä on kunnon savupommeja.

Maistelun toisena viskinä oli Bunnahabhainin 18-vuotias single malt. Toinen viski saa yleensä parhaan paikan maistelussa, koska sitä ennen on ehtinyt saada suun jo oikeaan ”tunnelmaan” ensimmäisellä viskillä. Ensimmäinen viski on usein myös tastingin kevytaromisin, joten se ei jää maistumaan suuhun liikaa. Tällä kertaa ensimmäisenä oli luonnollisesti Bunnan 12-vuotias. Viimeisten lasien kohdalla taas aikaisempien viskien maut saattavat häiritä jo vähän. Jos sen suurempaa maisteluhetkeä ei ole tarkoituksena pitää, suosittelisinkin juomaan ennen varsinaista viskiä edes pienen lasillisen jotain tuttua ja sopivan kevyttä juomaa (jopa olut voi toimia).  Sen jälkeen varsinaisesta maisteltavasta saa enemmän irti.

Vasemmalta oikealle: 12, 18, 25, Toiteach, Ceòbanach,
vanhempi Black Bottle, uudempi Black Bottle

Bunnahabhain 18 (46,3 %) on ollut täydet kahdeksantoista vuotta pelkissä sherry-tynnyreissä, ja se ei jää epäselväksi: tuoksussa on paljon rypäleistä sherryä – jopa tawny-portviinisyyttä. Pehmeää hedelmäisyyttä ja kukkaisuutta löytyy myös.

Koska Bunnahabhain ei kylmäsuodata viskejään, on suutuntuma täyteläisen öljyinen ja superpehmeä. Siitä suuri plussa. Maussa on runsaasti kuivaa sherryisyyttä ja jonkin verran suolavettä. Maku on pitkä ja raikastuu loppua kohden. Vesitilkka lisää raikasta hedelmää, erityisesti päärynää. Se tekee viskistä myös sameaa kylmäsuodatuksen puuttumisen vuoksi. Tätä sameutta kutsutaan nimellä Scotch mist.

Lyhyesti: Bunnahabhain 18 yo on erittäin sherryinen viski olematta kuitenkaan kuin sherryä. Viiden Bunnahabhainin kokemuksella sanoisin tämän olevan toisiksi parasta Bunnaa – on ihan siinä ja siinä, että se olisi parasta. Satasen pullohinta jättää sen kuitenkin 12-vuotiaan jälkeen. Silti pitäisin 18-vuotiasta ostamisen arvoisena.