Cantillonin panimo &
Fou’ Foune
Hapanoluet
ovat oluita, joita asiaan perehtymätön ei todennäköisesti vahingossakaan
arvaisi oluiksi. Nimi kuvaa hapanoluita jo varsin hyvin: ne ovat hyvin happamia
ja kirpeitä – joskus jopa etikkaisen oloisia. Erikoinen maku voikin helposti
pelästyttää, jos ei tunne tyyliä etukäteen. Etenkin maustamattomien
lambic-oluiden (jotka ovatkin itse asiassa ihan parhaita hapanoluita) kohdalla
kannattaa odottaa enemmänkin aivan rutikuivan ja todella hapokkaan
maalaissiiderin tyylistä juomaa.
Brasserie Cantillon |
Cantillon
on perustettu vuonna 1900, ja käytössä on edelleen periaatteessa samat
laitteistot. Oikeastaan uusia välineitä ei hirveästi voidakaan ostaa, koska
kaikki panimolla oleva vaikuttaa jokseenkin syntyvään olueeseen. Cantillonin
tuottamiin lambiceihin ei nimittäin lisätä laisinkaan hiivaa, vaan käyminen
tapahtuu täysin panimolla ja sen ilmassa elävien hiivojen avulla. Tämän vuoksi
oikeita lambic-oluita ei voidakaan tehdä kuin vain muutamalla panimolla
Belgiassa.
Mäskäysastia |
Oluen
valmistus alkaa ihan tavallisesti. Siihen käytetään 450 kg (35 %)
mallastamatonta vehnää ja 850 kg (65 %) mallastettua ohraa sekä 25 kg
ikäännytettyä humalaa. Humalalajikkeista panimo ei sen enempää puhu, mutta panimolla
vieraillessani näin ainakin Saaz- ja Hallertau-säkkejä.
Vierteen jäähdytysallas, jossa hiivat pääsevät peliin |
Erikoisuus
alkaa siinä vaiheessa, kun maltaista ja humalista keitettyä vierrettä
jäähdytetään. Se pumpataan panimon toisessa kerroksessa sijaitsevaan laakeaan
altaaseen, jossa siihen tulee ilmasta sataa erilaista hiivakantaa, 27
asetobakteerikantaa ja 38 kantaa maitohappobakteereita.
Olutta
voidaan valmistaa vain viileinä kuukausina, koska kesällä ilmasta tulisi
hiivojen lisäksi myös kärpäsiä juomaan, ja sitähän ei tietenkään haluta.
Kesäisin panimo kuitenkin tekee hedelmäoluitaan, joten tuotanto ei keskeydy
kesäksikään.
Altaasta
vierre siirretään 500- tai 225-litraisiin tammi- tai kastanjapuutynnyreihin.
Niissä olut käy yhdestä kolmeen vuotta, mikä on todella pitkä aika tavalliseen
viikon–parin käymisaikaan verrattuna. 1–3 vuotta käyneitä oluita sekoitellaan
sitten yhteen ennen pullotusta. Vuoden ikäiset oluet eivät ole vielä täysin
käyneitä, joten niiden avulla käyminen saadaan jatkumaan myös pulloissa, mikä
antaa oluelle hiilihapon.
Cantillonin tynnyrivarastoa |
Sokeria
voidaan lisätä myös liottamalla oluessa erilaisia hedelmiä, kuten
hapankirsikoita (kriek) tai vadelmia (framboise). Cantillonin Grand Cru
Bruocsellassa on käytetty ainoastaan kolmivuotiasta olutta, minkä vuoksi siinä
ei ole ollenkaan hiilihappoa. Valitettavasti sitä saa vain panimolta ja
lähialueen ravintoloista. Se on melkoisen hyvää ja erikoista olutta.
Valitsin
tähän esiteltäväksi nyt Cantillonin Fou’ Foune –oluen (5 %) niinkin
yksinkertaisesta syystä, että se oli ainoa olut josta kirjoitin ihan
muistiinpanot. Se on kaksivuotiasta lambicia, jota on maustettu
Bergeron-aprikooseilla. Hedelmää on käytetty 300 g per litra olutta. Sitä
tehdään vuosittain vain 3 000 litraa, joten saatavuus lienee valitettavan
heikko – todennäköisesti täysin olematon – Suomessa.
Fou' Foune |
Väriltään
olut on kalpean kellertävän kultaista ja melko sameaa. Vaahtoa tulee ihan
reilusti, jos haluaa.
Fou’
Foune tuoksuu juuri siltä, miltä sen pitäisikin tuoksua: happaman
rustiikkiselta ja makean hunajaisen aprikoosiselta. Ja sanotaan se nyt ihan
suoraan: hapan rustiikkisuus tarkoittaa jokseenkin pissaista hajua. Uskokaa
pois, näiden oluiden kohdalla se on vain hyvä juttu.
Makukin
on aprikoosinen, hieman ruohoinen ja lambic-tyylisen hapan. Vaikka tyyli on
suorastaan karkkinen, on olut rutikuivaa. Etenkin jälkimakua lähestyttäessä
oluesta löytyy myös jonkin verran tallimaista ruostetta ja lantaa. Mutta taas
vain hyvässä mielessä. Aprikoosi sopii selkeästi todella hyvin lambiciin.
Lyhyesti: Fou’ Foune on aikalailla
juuri sellaista kuin voisikin kuvitella – jos hedelmillä maustetut lambicit
ovat tuttuja. Jos tyyli ei ole tuttu, suosittelen ehdottomasti tutustumaan,
koska se on ehdottomasti yksi parhaista oluttyyleistä. Itselläni ainakin meni
pari maistelukertaa, että aloin pitää hapanoluista, joten ekalla kerralla ei
kannata heti tuomita. Jos nyt tapani mukaan alkaisin miettiä, onko juoma
ostamisen arvoista, niin ei se olisi hirveän hankalaa: 0,75 litran pullo maksoi
panimolla reilut 10 €. Sehän on kuin ilmaista.
Cantillonin
panimo on ehdottomasti vierailemisen arvoinen paikka. Se sijaitsee kävelymatkan
päässä Brysselin keskustasta. Alue muuten voi vaikuttaa varsin sotkuiselta ja
epäsiistiltä naapurustolta, mutta itse panimo on uskomaton kokemus. Heti sisään
astuessa ovella tervehtii huumaava tuoksu, ja seitsemän euron
panimokierroksella pääsee ihan joka paikkaan katsomaan vaikka kymmenen sentin
päähän, kun työntekijät valmistavat olutta. Lopuksi hintaan sisältyy kahta
panimon olutta.
Panimon alakerran pääkäytävää ja kohta 11-vuotiasta kriekiä |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti