Kyrö Koskue
Vuonna
2014 perustettiin Isokyröön vanhaan meijeriin tislaamo nimeltä Kyrö Distillery,
jonka ajatuksena on tehdä viskiä 100 % rukiista – koska ruis nyt on hyvin
suomalainen vilja. Ensimmäiset viskit valmistuvat vasta vuonna 2017, koska EU:n
lain mukaan juomaa ei voi ennen kolmen vuoden ikäännytystä kutsua viskiksi.
Tislaamo on kuitenkin julkaissut ikäännyttämätöntä Juuri-nimistä tislettä ja
neljä kuukautta ikäännytettyä Versoa. Niiden lisäksi tislaamo tekee kahta
giniä, jotka ovat Napue ja Koskue.
Napue
on saanut suurta arvostusta niin Suomessa kuin maailmallakin. Kesällä 2015 se
voitti International Wine and Spirit Competitionin palkinnon maailman parhaasta
gin & tonic –ginistä. Napue on erinomainen ruispohjainen ja hyvin
epätyypillinen gin. Jos et ole sitä vielä maistanut, suosittelen suuntaamaan
Alkoon ja ostamaan yhden neljäkymppiä maksavan pullon.
Väri taitaa todellisuudessa olla hieman kuvaa tummempi |
Kyrön
toista giniä, Koskueta, ei
valitettavasti saa vielä Alkosta, mutta ravintoloissa, laivalla ja Virossa sitä
ainakin myydään. Se on Napuen tapaan 100 % rukiista tehty tisle, ja sitä on
ikäännytetty valmistajan mukaan ”for long enough time” pienissä uusissa
tynnyreissä. Koskueta on maustettu koivunlehdillä, karpalolla, mesiangervolla
ja appelsiininkuorella. Alkoholia siinä on 42,6 %. Kuulostaa siis erittäin
mielenkiintoiselta ja kaukana perinteisestä ginistä olevalta juomalta.
Tuoksu
on kaikesta huolimatta yllättävän ginimäinen – katajanmarjaa siis on hiukan.
Rukiin grappainen mausteisuus tuo miellyttävää pohjaa ginille. Koivunlehdet ja
juoman mausteisuus tuovat mieleen tervaisen mökkisaunan. Appelsiininkuori sopii
hyvin lakritsisien kuminaiseen rukiin mausteisuuteen. Uusi tammi tuoksuu
pehmeänä vaniljana ja tuoreena puuna.
Makukin
on mausteinen, mutta katajaakin on muistuttamassa siitä, mitä tässä nyt oikein
juodaankaan. Raikas kanelisuus sopii hienosti kokonaisuuteen. Suutuntuma on
kivan öljyinen, eikä lievä terävyys haittaa. Jälkimaussa vanilja tulee
miellyttävästi kevyen neilikkaisuuden ja kardemumman kanssa esiin.
Lyhyesti: Koskue on tammitynnyrissä
ikäännytettyä ruispohjaista giniä, joka ei pahemmin perinteistä giniä muistuta.
Erikoiset valmistusaineet ja yksinkertaisesti todella laadukas valmistaminen
tekevät siitä loistavaa juomaa. Tynnyri-ikäännytys tekee siitä myös mainiota
juomaa viskiharrastajalle, vaikka ginit eivät noin muuten maistuisikaan
erityisemmin. Toivottavasti emme joudu kauaa odottamaan, että Koskue pääsee
Alkon valikoimiinkin, sillä tämä on ehdottomasti ostamisen arvoinen tuote.
Poikkeuksellisesti Kyrön tuotteet ovat järkevä ostos Suomestakin, sillä
ulkomailla kuljetuskustannukset melkeinpä korvaavat matalamman verotuksen.
Virossa puolen litran pullo maksoi neljäkymppiä, mikä on juuri sopiva hinta
näin hyvälle pienen tislaamon tuotteelle.
I have to get a bottle of this soon. I was mixed about the Baby Blue but I’m not familiar with corn whiskeys so I’m not a good judge. This sounds right in my ballpark tho.
VastaaPoistachivas 18