The Dalmore 12 yo
The
Dalmore on vuonna 1839 perustettu tislaamo Skotlannin highland-alueella. Heille
tyypillistä on sherrytynnyrien selvä käyttö. Tavallisesta poiketen Dalmorella
on useita erilaisia käsintehtyjä tislauspannuja, joita on yhteensä kahdeksan.
Vuosittain nuo pannut tuottavat 4,2 miljoonaa litraa tisleitä, joista yhdistyy
Dalmoren kompleksinen new make spirit.
Dalmoren
perussarjan nuorin ikämerkitty viski on 12-vuotiasta. Vahvuudeltaan se on 40 %,
joten kylmäsuodatus on tehty, ja Saksasta ostettu pulloni paljastaa, että
”farven justeret med karamel mit farbstoff (zucker couleur)”, minkä ilman
saksan kielitaitoa tulkitse tarkoittavan, että väriainetta on käytetty.
12-vuotiasta
on ikäännytetty ensimmäiset yhdeksän vuotta amerikkalaisissa valkotammitynnyreissä
(bourbontynnyreissä), jonka jälkeen viski jaettiin kahtia. Puolet viskistä
jatkoi vielä seuraavat kolme vuotta bourbontynnyreissä ja toinen puolikas
siirtyi 30-vuotiaisiin Matusalem-olorososherrytynnyreihin (aiemmassa versiossa,
ennen vuoden 2008 loppupuolta, sherryviimeistellyn viskin osuus oli vain noin
30 %). Suht vähäisestä sherrykontaktista huolimatta 12-vuotias Dalmore on
varsin sherryistä. Käytetyt tynnyrit tuodaan nimittäin Espanjasta kokonaisina
Skotlantiin, ja Dalmore vieläpä vaatii, että tynnyreihin jätetään viisi litraa
sherryä kuljetuksen ajaksi. Tuolloin kuulemma pari litraa sherryä imeytyy vielä
tynnyriin, jolloin sherryn makua saadaan mahdollisimman paljon.
Matusalem-sherry itsessään on myös runsasta ja makeaa – siis paljon makua
tarjoavaa.
Tuoksussa
pomppaa ensimmäisenä suklaata, kirsikkaa sekä sitruksia. Tai oikeastaan
”pomppaa” on huono sana – tuoksu on varsin tasapainoinen. Erityisesti nuo kolme
aromia ovat kuitenkin todella miellyttävässä balanssissa. Tekisi mieli kokeilla
tehdä jotakin jälkiruokaa, jossa suklaa, kirsikka ja kenties appelsiini tai
sitruuna yhdistyisi näin hyvin. Lisäksi tuoksussa on myös jenkkitammelle
tyypillisempää vaniljaa ja hedelmätoffeeta.
Varsin
elinvoimainen mutta kuitenkin rauhallinen tuoksu.
Suutuntuma
on pikkuisen vetisen suuntaan – samalla se toisaalta pysyy myös pehmeänä. Vettä
ei oikein tee mieli lisätä. Suklaan ja kirsikan esille tuoma sherryisyys on
selkeimpänä pitkähkössä maussa. Aromeilla kestää hetki rakentua suuhun. Loppua
kohden mukaan tulee marsipaania ja manteleita sekä mausteista tammea. Nielaisun
jälkeen suuhun jää kuivattuja tummia marjoja.
Vesi
toden totta vie tältä potkua entisestään, mutta toisaalta aromit pysyvät
yllättävän hyvin kasassa. Viski muuttuu helpommin juotavaksi menettämättä
kuitenkaan periaatteessa mitään. On sitten ihan jokaisen oma päätös, onko tuo
hyvä vai huono asia. Itse käännyn jälkimmäisen puoleen.
Lyhyesti: Dalmore 12 on selkeän sherryjohtoinen ja tummansävyinen viski,
joka on hyvin tasapainossa. Maku ei ihan tarjoa odotuksia kuittaavaa
tukevuutta, mutta ei se haittaa pahasti. Erityisesti hintaisekseen tämä on
erinomainen viski: maksoin omasta litran pullostani lentokentällä 53 €. Alkosta
ei näemmä löydy ensimmäistäkään Dalmoren viskiä, mutta 12-vuotiasta on helppo
löytää ravintoloista. Suosittelen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti