Laphroaig PX Cask
Islayn
saaren etelärannikolla, Port Ellenin ja Lagavulinin välissä, sijaitsee ehkäpä
tunnetuin Islay-viskitislaamo, Laphroaig. Vaikka Laphroaigin seitsemän
tislauspannua (kolme wash ja neljä spirit stilliä) voittaakin Caol Ilan
yhdellä, jää lappari tuotantomäärissään kuitenkin kakkoseksi Caol Ilalle.
1800-luvun
alussa veljekset Johnstonien perhe kasvatti Laphroaigin alueella
ohraa karjalle, ja ylijäämäohrasta tehtiin viskiä – luvatta tietysti. Vuonna
1815 heidän viskinsä maine ja tuotanto oli kasvanut jo niin suureksi, että
voitiin puhua ihan varsinaisesta viskitislaamosta (hyvää
200-vuotissyntymäpäivää, Laphroaig!). Vähitellen tunnusomaisen turpeinen viski
sai julkisuutta enemmänkin, ja sitä alettiin kuljettaa myös ulkomaille. Tarina
kertoo, että sitä voitiin kuljettaa Yhdysvaltoihinkin kieltolain aikaan
”lääkkeeksi” – eihän kukaan niin savuista ja voimakkaan makuista juomaa
humaltuakseen saati maun vuoksi joisi! Oli tarina sitten totta tai ei, kertonee
se jotain Laphroaigin tyypillisestä aromimaailmasta.
Laphroaigin
viskit taitavat kaikki viimeistä myöden olla selvästi savuisia. Suurin osa
maltaista tulee Port Ellenin mallastamolta, mutta myös itse tislaamolla on oma
lattiamallastamonsa, josta he saavat noin viidenneksen maltaistaan.
Enimmäkseen
Laphroaig käyttää bourbontynnyreitä (noin 200 litraa), mutta tislaamo on
tunnettu myös quarter caskien
käytöstä. Niiden tilavuus on noin 125 litraa, jolloin neste ja puu ovat enemmän
kontaktissa toisiinsa ja ikääntyminen on hieman nopeampaa.
Nykyinen pullo; tuo lienee ihan tänä vuonna tullut ulkoasu |
Laphroaig PX Cask (48 %) on ensin
viettänyt aikaa bourbontynnyreissä, joista se on siirretty quarter caskeihin ja
niiden jälkeen vielä suuriin Pedro Ximénez –sherrytynnyreihin (niiden tilavuus
on jossain 500 litran tietämillä). Kyseessä on NAS-viski, joten ei voida sanoa,
kuinka kauan mitäkin tynnyriä on käytetty. Netissä on tietysti arvailuja, mutta
niihin suhtautukoon kukin miten tahtoo.
PX
Cask on travel retail –tuote, joten
sitä saa vain laivoilta ja lentokentiltä sekä joistakin nettikaupoista. Sen
vuoksi pullo on myös litran kokoinen, ja mahdollisesti siksi prosenttejakin on
48. Typerää kyllä, mutta pullo tai paketti ei puhu mitään kylmäsuodatuksesta
tai väriaineesta. Prosenteista, suutuntumasta ja visimetriasta (veden
sekoittuminen viskiin) voisi kuitenkin päätellä, ettei kylmäsuodatusta ole tehty. Pullon ollessa tumman vihreä ja itse
viskin ollessa melko vaalean kultaisen väristä voisi kuvitella, ettei väriäkään
ole lisätty.
Ensinuuhkaisulla
tulee tietysti savua. Se on lämmintä ja pehmeää – ei hyökkää, vaan tervehtii
kohteliaasti. Pientä Laphroaigille tyypillistä merellisyyttäkin savussa on,
mutta yllättävän vähän. Tuoksu on enemmänkin jopa kevyesti kuivatun
hedelmäinen. Pehmeä tammisuus sulautuu miellyttävästi rusinan kanssa yhteen.
Amerikkalainen tammi tuntuu myös vaniljaisuutena sekä selvänä banaanisuutena.
Hentoa muovisuutta tai kumia voi myös aistia, mutta se ei ole mitenkään
häiritsevää.
Sherry
jää kuitenkin epäselväksi. Siihen viittaavia tuoksuja on, mutta ei varsinaista
sherryisyyttä kuitenkaan. Toisaalta Pedro Ximénez –viinit ovatkin usein
erittäin makeita – joskus jopa lähes 50 % sokeria – eivätkä täten ihan
”perussherryä” (tuo sana näyttää varmaan kauhealta viiniharrastajan mielestä,
sori).
Maussa
ensimmäisenä tulee myös savua. Terävä savuisuus on hieman voimakkaampaa kuin
tuoksu antaisi odottaa. Rannikkotyyliin suolaa on jonkin verran, mutta viski on
kuitenkin suht makea. Hieman asfalttimaisen savun rinnalla tulee myös kevyttä
tammisuutta ja kuivattua hedelmää.
Vettä
Laphroaig PX Cask tarvitsee, ja se kestääkin melko paljon laimennusta. Savu
luonnollisesti heikkenee veden myötä, mutta koska tällä on muutakin tarjottavaa
kuin pelkkää turvesavua, voi vettä lisätä huoletta. Suutuntuma muuttuu erittäin
öljyisestä vielä vähän öljyisemmäksi, ja kokemuksesta tulee täyteläisempi.
Makuun tulee pehmeää esanssista banaania ja lisää makeutta; keski- ja
loppumakuun tulee granaattiomenaa ja greippiä. PX Cask on melko pitkä, mutta lopuksi
suuhun jää lähinnä katkeruutta ja tanniineja.
Lyhyesti: Laphroaig PX Cask on oikein
maittava ja yllättävän hedelmäinen viski ollakseen kuitenkin varsin savuinen. Tai
oikeastaan se on savuviskiä, kun vettä ei lisää, ja reilulla vesilisällä se
muuttuu hedelmäiseksi merenrannaksi. Sherryisyys ei ole erityisen selkeää,
mutta mitä siitä? Vaikka pullossa lukee, että viski on ollut sherrytynnyreissä,
ei sen tarvitse niiltä maistua, jos se on hyvää. PX Cask vaatii hieman aikaa,
jotta hajuja ja erityisesti makuja löytyy, mutta niitä kyllä löytyy, kun etsii.
Litran pullon hinta pyörii yleensä jossain 80 euron yläpuolella, mikä olisi
vielä maksettava hinta. Omani löysin Roomasta lentokentältä 68 eurolla, ja
siihen hintaan tämä oli erinomainen ostos.
Ps.
Kroke: Ten Pieces To Save The World tuntuisi olevan hyvää musiikkia tämän
kanssa nautittavaksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti