Kyrö Koskue

Kyrö Koskue

Vuonna 2014 perustettiin Isokyröön vanhaan meijeriin tislaamo nimeltä Kyrö Distillery, jonka ajatuksena on tehdä viskiä 100 % rukiista – koska ruis nyt on hyvin suomalainen vilja. Ensimmäiset viskit valmistuvat vasta vuonna 2017, koska EU:n lain mukaan juomaa ei voi ennen kolmen vuoden ikäännytystä kutsua viskiksi. Tislaamo on kuitenkin julkaissut ikäännyttämätöntä Juuri-nimistä tislettä ja neljä kuukautta ikäännytettyä Versoa. Niiden lisäksi tislaamo tekee kahta giniä, jotka ovat Napue ja Koskue.

Napue on saanut suurta arvostusta niin Suomessa kuin maailmallakin. Kesällä 2015 se voitti International Wine and Spirit Competitionin palkinnon maailman parhaasta gin & tonic –ginistä. Napue on erinomainen ruispohjainen ja hyvin epätyypillinen gin. Jos et ole sitä vielä maistanut, suosittelen suuntaamaan Alkoon ja ostamaan yhden neljäkymppiä maksavan pullon.

Väri taitaa todellisuudessa olla hieman kuvaa tummempi

Kyrön toista giniä, Koskueta, ei valitettavasti saa vielä Alkosta, mutta ravintoloissa, laivalla ja Virossa sitä ainakin myydään. Se on Napuen tapaan 100 % rukiista tehty tisle, ja sitä on ikäännytetty valmistajan mukaan ”for long enough time” pienissä uusissa tynnyreissä. Koskueta on maustettu koivunlehdillä, karpalolla, mesiangervolla ja appelsiininkuorella. Alkoholia siinä on 42,6 %. Kuulostaa siis erittäin mielenkiintoiselta ja kaukana perinteisestä ginistä olevalta juomalta.

Tuoksu on kaikesta huolimatta yllättävän ginimäinen – katajanmarjaa siis on hiukan. Rukiin grappainen mausteisuus tuo miellyttävää pohjaa ginille. Koivunlehdet ja juoman mausteisuus tuovat mieleen tervaisen mökkisaunan. Appelsiininkuori sopii hyvin lakritsisien kuminaiseen rukiin mausteisuuteen. Uusi tammi tuoksuu pehmeänä vaniljana ja tuoreena puuna.

Makukin on mausteinen, mutta katajaakin on muistuttamassa siitä, mitä tässä nyt oikein juodaankaan. Raikas kanelisuus sopii hienosti kokonaisuuteen. Suutuntuma on kivan öljyinen, eikä lievä terävyys haittaa. Jälkimaussa vanilja tulee miellyttävästi kevyen neilikkaisuuden ja kardemumman kanssa esiin.

Lyhyesti: Koskue on tammitynnyrissä ikäännytettyä ruispohjaista giniä, joka ei pahemmin perinteistä giniä muistuta. Erikoiset valmistusaineet ja yksinkertaisesti todella laadukas valmistaminen tekevät siitä loistavaa juomaa. Tynnyri-ikäännytys tekee siitä myös mainiota juomaa viskiharrastajalle, vaikka ginit eivät noin muuten maistuisikaan erityisemmin. Toivottavasti emme joudu kauaa odottamaan, että Koskue pääsee Alkon valikoimiinkin, sillä tämä on ehdottomasti ostamisen arvoinen tuote. Poikkeuksellisesti Kyrön tuotteet ovat järkevä ostos Suomestakin, sillä ulkomailla kuljetuskustannukset melkeinpä korvaavat matalamman verotuksen. Virossa puolen litran pullo maksoi neljäkymppiä, mikä on juuri sopiva hinta näin hyvälle pienen tislaamon tuotteelle.

Brewdog Vagabond Pale Ale

Brewdog Vagabond Pale Ale

Gluteeni (huom. gluteeni – ei gluteiini) on ollut jo jonkin aikaa kova sana terveellisestä ravinnosta puhuttaessa. Tai oikeastaan gluteenittomuus on ollut se juttu. Joku on keksinyt, että gluteenia välttelemällä lähtee turvotus, ylipaino, syöpä ja asuntolaina. Ei niin pahaa ainetta kannata missään tapauksessa siis syödä – jos kerran joku niin sanoo.

Todellisuudessa ruokavalion rajoittaminen mihinkään suuntaan ilman oikeaa syytä on typerää. Toki silloin kannattaa jättää jokin asia syömättä, jos siitä oikeasti hyötyy. Esimerkiksi keliakiaa sairastava ei tietenkään saa syödä gluteenia. Ruokavalion rajoittaminen ei saa kuitenkaan olla pois ravinnon monipuolisuudesta.

Gluteenittomuusvillitys saattaa näkyä nykyään hieman myös olutvalikoimissa. Oluita ilman tai vähäisellä gluteenipitoisuudella tuntuu näkyvän baareissa ja kaupoissa, no, ei nyt voi sanoa, että jonkin verran, mutta,  no, joitain.

Monet oluista on toki luonnostaankin vähägluteenisia. Miedot (sanotaan neljän prosentin paikkeilla) vehnättömät täysmallasoluet ovat yleensä käytännössä lähes gluteenittomia. Osalla niistä on virallinen vähägluteenisuusmerkintä, osalla ei. Oluet, joissa ei ole käytetty lainkaan ohraa, ruista tai vehnää, ovat luonnostaan täysin gluteenittomia. Niitä voi keliaakikkokin juoda huoletta.

Vaahtoa oluelle tuli muutamaksi sekunniksi ehkä millin verran

Brewdogin Vagabond Pale Ale (4,5 %) on yksi uusista gluteenittomista oluista. Katkeroa siinä on 55 IBU:n verran, ja ne tulevat Amarillo- ja Centennial-humaloista. Maltaina on käytetty Caraa, Crystalia ja Extra Palea. Kuulostaa siis aika perus-Brewdogilta. Todellisuudessa Vagabond Pale Ale taitaa olla vain vähägluteenista, koska siinä on kuitenkin käytetty ohramaltaita. Myöskään virallista merkintää gluteenittomuudesta ei pullon kyljestä löydy.

Tuoksu on tyypilliseen Brewdog-tyyliin kovasti jenkkihumalajohtoinen; hedelmiä siis on. Kevyen karkkista banaania, päärynää, vihreää omenaa ja ehkä hieman litsiä taustalla. Lisäksi oluessa on jokin hieman epämiellyttävä tuoksu. Tavallaan siitä tulee mieleen popcorn ja tavallaan täysi pölypussi.

Hiilihappoa on kivasti – varmasti sopivan verran useimpien makuun. Itse tunnun pitävän oluista, joissa on pikkusen vähemmän hiilihappoa kuin muiden mielestä on parasta. Tässä kuitenkin hiilihappo tuo hieman runkoa oluelle, mikä on oikein hyvä juttu, sillä muuten runko on melko ohut, niin kuin maitokauppaoluilla valitettavan usein on.

Maussakin humalien hedelmäisyys on tietysti esillä – eniten jälkimaussa. Maltaiden tuoma keksisyys on maussa tuoksua selkeämpää. Pölypussipopcorn ei onneksi tunnu maun puolella ollenkaan. Kohtalaisen korkeat katkerot ovat yllättävän lempeitä ja huomaamattomia.

Lyhyesti: Vagabond Pale Ale on hyvinkin tavallinen jenkkihumalainen Brewdog. Gluteenittomuus ja matalat prosentit luovat ennakko-odotuksen täysin olemattomasta rungosta, mutta vaikka Vagabondin runko onkin melko ohut ei olut ole kelvottoman tasapainoton. Kyllähän tätä aivan mielellään juo, mutta eipä nämä maitokauppaoluet oikein koskaan pääse kunnolla yllättämään. Ihan varteenotettava ostos vaikka Punk Pale Alen vaihtoehdoksi.

Dalwhinnie 15 yo

Dalwhinnie 15 yo

Diageon omistuksessa oleva pienehkö tislaamo, Dalwhinnie, sijaitsee Ylämaiden alueella, vähän Speysidesta lounaaseen – hieman vähemmän yllättäen Dalwhinnie-nimisessä kylässä. Tislaamo on perustettu vuonna 1898, mutta tulipalon vuoksi se jouduttiin sulkemaan kolmeksi vuodeksi vuonna 1934. Äkkiä uudelleenavaamisen jälkeen tuotanto jouduttiin taas keskeyttämään, koska toinen maailmansota esti riittävän ohransaannin. Vuodesta 1947 tislaamo on kuitenkin päässyt tuottamaan viskiä tauotta.

Dalwhinnie on hieman erikoinen tislaamo. Sen perussarjaan ei kuulu varsinaisesti kuin yksi viski. Poikkeuksellisesti sekin on 15-vuotiasta ja 43 % – siis hieman tavallista perustuotetta vanhempaa ja vahvempaa. 15-vuotiaan lisäksi Dalwhinnieltä on silti useampia erilaisia julkaisuja, mutta niiden tuotanto ei ole jatkuvaa. Suurin osa Dalwhinnien viskeistä myydään kuitenkin myös Diageon omistamalle sekoiteviskille, Black & Whitelle.

Kuva: Alko

15-vuotias Dalwhinnie on tuoksultaan melko helppo mutta toimiva. Runko on siirappisen toffeinen, olkinen ja ehkä jopa hivenen nahkainen. Mänty, raskas puumaisuus (puu, ei puuma) ja hetken haistelun jälkeen ilmenevä kirsikkainen tumma suklaa tukevat runkoa. Pieni savumerkkikin taitaa tuoksua taustalla.

”Raskaista” tuoksuistaan huolimatta viski on varsin pirteää. Pirteä päärynä ja mandariini tuo kivaa kontrastia.

Suussa Dalwhinnie tuntuu hieman terävältä ja keskitäyteläiseltä. Olkinen, pähkinäinen ja kermainen pohja on tuoksuakin vahvempi, mutta päärynät, mandariinit ja muut hedelmät pitävät viskin hyvin elossa. Hento savuisuus tuntuu jälkimaussa vähän.

Vesitilkka piristää niin makua kuin tuoksuakin; hedelmäisyys korostuu ja tummemmat maut muuttuvat huomaamattomammiksi, mutta ne eivät kuitenkaan menetä voimaansa. Oikeastaan viski muuttuu vielä vähän tasapainoisemmaksi. Myös terävyys katoaa mausta, mikä on oikein kaivattu juttu.

Lyhyesti: Dalwhinnien 15-vuotiasta pidetään jokseenkin aloittelijamaltaana, minkä ymmärrän hyvin. Se on aika helppo viski, eikä se välttämättä tarjoa uutta maisteltavaa moneksi tunniksi. Kokonaisuus on kuitenkin herkullinen ja tasapainoinen. Arvostan sitä, että viski on hieman minimivahvuutta vahvempaa ja muutaman vuoden ”vertaisiaan” vanhempaa – eikä kuitenkaan kalliimpaa. Alkon tilausvalikoimasta pullon saa 55 eurolla. Kelpaisi hyvin aloittelijan tastingin ”paremmaksi” viskiksi ja toisaalta kokeneemmankin maistelijan illanviettoon, kun viskinmaistelu ei ole illan pääasia.

Kilchoman Loch Gorm

Kilchoman Loch Gorm

Loch Gorm on Kilchomanin, Islayn uusimman tislaamon, ainoa täysin sherrytynnyreissä ikäännytetty versio. Se saa nimensä pari kilometriä tislaamosta pohjoiseen sijaitsevalta pieneltä järveltä. Ensimmäinen Loch Gorm –viski julkaistiin vuonna 2012, ja sen jälkeen niitä on julkaistu aina vuosittain. Käytetyt sherrytynnyrit ovat aina Oloroso-tynnyreitä; ensimmäisiin kolmeen versioon käytettiin vain suurempia butt-tynnyreitä, mutta vuoden 2015 pullotteeseen käytettiin niiden lisäksi myös pienempiä hogsheadejä.

Kuva: Master of Malt

Minun maistamani pullote on vuodelta 2014, ja se on tislattu vuonna 2009 – ikää viskillä on siis viitisen vuotta. Kilchomanin tyyliin prosentteja on 46, eikä turhanpäiväisiä kylmäsuodatuksia tai väriaineita ole käytetty.

Yllätys yllätys, tuoksu on savuinen. Sen ohella löytyy kuitenkin helposti toffeeta, kuivattua kirsikkaa, kermaista vaniljaa ja rusinaa. Ne kaikki yhdistyvät tervaiseen savuun suorastaan täydellisesti. Lisäksi on myös ruohoa, sitrusta, joululeivosmausteita, hedelmätoffeeta, kanelia ja vesimelonia aivan siitä kuoren vierestä.

Suussa Loch Gorm tuntuu aika ohuelta. Alkoholikin tuntuu ohuen suutuntuman vuoksi pienenä terävyytenä. Viski on oikein kuivaa. Maku on puinen ja pippurinen. Tervainen savu on tietysti maussakin mukana – siitä tulee itse asiassa paljonkin mieleen Taliskerin kymppi. Tämä Kilchoman on kuitenkin paaaljon vähemmän väkivaltainen.

Kevyessä maussa on savuisuuden lisäksi monenlaista omenaa ja sitä samaa vesimelonin kuoren sisäpintaa.

Vedellä viskistä terävyys pyöristyy, tuoksun mansikkainen hedelmätoffee voimistuu ja sen rinnalle tulee jonkinlaista saippuaisuutta. Maun puolella savu pysyy yllättävänkin vahvana, ja mieleen tulee hyvin selkeästi tervaleijonat.

Lyhyesti: Loch Gorm (09/14) on savuinen viski, jossa savu ei kuitenkaan dominoi yhtään samalla tavalla kuin monesti savuviskeissä. Harvoin savu sulautuu näin täydellisesti muiden makujen kanssa tasapainoisesti yhteen. Ainoa, mitä tästä viskistä puuttuu, on tukevampi runko ja suutuntuma. Muuten erinomainen suoritus. Loch Gormien hinnat pyörivät 70–80 eurossa, mikä on ihan hyvä summa tällaisesta viskistä. 2014 julkaisua ei tosin taida enää ihan mistä vaan löytää.

Kuinka aloittaa viskinmaistelu?

Monia kiinnostaisi edes kokeilla viskinmaistelua, mutta sen aloittaminen voi tuntua aivan mahdottomalta, koska erilaisia viskejä on niin paljon. Saatetaan olettaa, että hyvästä viskistä täytyy maksaa lähemmäs sata euroa. Toisaalta mielessä voi olla ajatus ”viski on pahaa”, koska on joskus maistanut kenties jäiden kanssa – tai jopa ihan sellaisenaan – jotakin halpaa bulkkiviskiä.

Totuus kuitenkin on, että kaikkista halvimmilla perusblendeillä ei ole maun puolesta yhtään mitään tekemistä hyvän viskin kanssa. Hyvästä viskistä ei tarvitse myöskään maksaa itseään kipeäksi. Valitettavasti monopolimme hinnat nyt ovat aina mitä ovat, joten viitisenkymppiä kannattaa varata rahaa, jos tahtoo kokonaisen pullon ostaa. Monilla baareilla ja ravintoloilla on kuitenkin nykyään oikein hyviä viskivalikoimia. Yhden annoksen hinta on kertaostoksena huomattavasti koko pulloa pienempi. On myös mahdollista ostaa viskiä vain puolikas annos (2 cl), jolloin hintakin yleensä puolittuu.

No mitä viskiä valitsen?

Juoman valinta on vaikeaa, jos viskeistä ei tiedä mitään. Mielestäni aloittelijaviskin tulisi olla sellainen, jossa maistuu selvästi jokin tietty maku. Aromien määrä ei saisi olla liian suuri, koska silloin voi olla hankala erottaa yhtään mitään yksittäistä tuoksua tai makua. Noin yleisesti valitsisin selvimmäksi mauksi joko raikkaan hedelmäisyyden tai savun.

Erityisesti suomalaisille savu maistuu. Minä, niin kuin monet muutkin, lähdin savuviskeistä liikkeelle. Savuviskiksi suosittelisin esimerkiksi Ardbegin 10-vuotiasta tai Laphroaigin (lausutaan lafroig) 10-vuotiasta. Niistä kummastakin pitäisi aistia savua vaikka ilman nenää. Kummankin saatavuus sekä hinta ovat oikein mainioita.

Hedelmäisenä viskinä kannattaa kokeilla esimerkiksi Glenmorangien 10-vuotiasta tai Glenlivetin 12-vuotiasta. Ensimmäisessä esanssimaisen makean hedelmäisyyden pitäisi olla varsin selvää. Jälkimmäisessä sitä on myös runsaasti, mutta lisänä on toffeeta ja rusinaa, mikä voi toisaalta jo hieman hankaloittaa aromien löytämistä.

Miten niitä sitten kuuluu maistella?

Sanotaan, ettei mitään oikeaa tapaa ole – eikä olekaan. Jos viskiä kuitenkin haluaa oikeasti haistella, maistella ja analysoida, kannattaa se juoda kunnollisesta ylöspäin kapenevasta lasista ihan sellaisenaan.

Ensin aloitetaan haistelemalla viskiä. Sitä ennen juoman väriä voi halutessaan katsella, mutta se on täysin turhaa; viskin väri ei kerro mitään itse juomasta. Nenää ei saisi tunkea aivan syvälle lasiin, jotta alkoholi ei polttaisi liikaa. Samasta syystä nuuhkimisen pitää olla rauhallista.

Haistellessa kannattaa käydä mielessään läpi pientä listaa mahdollisista tuoksuista ja miettiä, löytääkö viskistä etsimiään tuoksuja. Jos löytää, voi koittaa tarkentaa, millaista se on. Esimerkiksi:

– Hedelmiä/marjoja: tuoretta vai kuivattua? Sitrusta, ananasta, hunajamelonia, mansikkaa, banaania, omenaa? Rusinoita, kuivattuja luumuja, kirsikoita? Kukkia?

– Savua: tuhkaa, petrolia, asfalttia, sammunutta nuotiota, nokea?

– Mausteita: vaniljaa, kanelia, neilikkaa, paprikajauhetta? Puuta?

Noiden lisäksi viskistä voi aistia tai olla aistimatta ihan mitä tahansa muutakin. Ei ole oikeita tai vääriä vastauksia, mutta esimerkiksi tuollaisen listan avulla voi olla helpompi saada puettua aistikokemuksiaan sanoiksi. Alkoholi voi joskus tuntua voimakkaana tuoksussa, mutta se täytyy vaan koittaa ohittaa mielessään. Hieman rauhallisemmin ja kauempaa haistelu voi myös auttaa, kuten myös pienen tauon pitäminen.

Tovin haistelun jälkeen on aika maistaa viskiä. Kannattaa ottaa vain hyvin pieni huikka kerrallaan. Viskiä kannattaa pitää hetki suussa, mutta varsinaisesti sitä ei tarvitse pyöritellä ympäri suuta. Suosittelen tekemään ihan niin kuin hyvältä tuntuu.

Ensin tunnustellaan, miltä viski tuntuu suussa. Onko se terävää, vetistä, pehmeää tai öljyistä? Sen jälkeen voi käydä makuja etsiessään läpi samanlaista listaa kuin haistelussakin.

Se maistui viskiltä

Ensimmäisellä kerralla voi olla, ettei viskistä osaa nimetä vielä ensimmäistäkään tuoksua tai makua, ja se on aivan ok. Viskinjuontiin kannattaa varata aikaa kunnolla, koska nopeasti siitä ei saakaan mitään irti. Minulle ei ole mitenkään harvinaista, että puolikkaan viskiannoksen maisteluun kuluu helposti yli puoli tuntia.

On myös suositeltavaa maistaa useampaa kuin yhtä viskiä – mielellään vieläpä samaan aikaan. Silloin saa pientä referenssiä toisesta viskistä, ja niitä pystyy vertailemaan. Vaikka varsinaisia makuja tai tuoksuja ei osaisi nimetäkään, löytyy eroja aivan varmasti. Niitä voi sitten kaveriporukassa koittaa taiteilla sanoiksi.

Kannattaa myös kokeilla ainakin yhtä savuista ja yhtä savutonta viskiä. Sen perusteella on helppo jo valita suuntaa: jos savuiset maistuvat, kannattaa pysyä Islayn saaren viskeissä, ja jos savu vaikuttaa vastenmieliseltä, kannattaa tutustua Speyside-alueen viskeihin. Parashan olisi tietysti, jos saisi samaan maisteluun esimerkiksi kaksi savuista ja kaksi savutonta viskiä, eli vaikkapa nuo kaikki aiemmin suosittelemani aloittelijaviskit.

Baarissa tai ravintolassa 2 cl viskiannosta varten kannattaa varata viitisen euroa. Sillä todennäköisesti selviää suurimmassa osassa paikoista, jos tilaa noita kohtuullisesti hinnoiteltuja viskejä. Monissa paikoissa vitosesta saa joitain kolikoita takaisinkin.