perjantai 8. tammikuuta 2016

Aberlour A'bunadh 52

Aberlour A’bunadh 52

Vaikka NAS-viskit, eli viskit ilman ikämerkintää, ovatkin nykyään kovasti kritiikin alla ja joillain jopa boikotissa, ei niitä ole aina syytä väheksyä. Ikämerkinnässä on tietysti puolensa, ja korkea ikä on ainakin selvä tapa oikeuttaa viskin mahdollinen hintavuus. Mutta on olemassa myös erinomaisia viskejä, joilla ei ole ikämerkintää. Yleinen esimerkki sellaisesta on Ardbegin Uigeadail tai Aberlourin A’bunadh.


Arvostelin aiemmin jo A’bunadh’n 46. batchin, ja koska se oli niin maistuvaa, oli tietysti ostettava toinenkin pullo. Tällä kertaa Tallinnan Liviko-kaupasta löytyi erää 52. Se on 0,1 prosenttiyksikköä vahvempaa kuin batch 46 eli 60,5 %. Kuten kaikki A’bunadh’t, on tämäkin kylmäsuodattamatonta, värjäämätöntä ja ikäännytyksen jälkeen laimentamatonta.

Tuoksu on sellainen kuin osaisi odottaakin. Lämmintä uuniomenaa ja joulumausteita, ruskeaa omenaisuutta ja marsipaania. Kivat yksityiskohdat kompleksisen tuoksun taustalle tuovat lähes huomaamaton rustiikkinen säväys ja selkeämpi hienostunut hedelmämarmeladi. Jonkin ajan kuluttua voi havaita raikasta appelsiinin kuorta.

Näin vahvaa viskiä on laimennettava itse, mutta sehän sopii mainiosti, koska silloin pääsee itse tutkimaan viskiä eri vahvuuksilla. Veden lisäily on mielenkiintoista, opettavaista ja mukavaa puuhastelua. Sopivalla vesimäärällä viski on valloittavan täyteläistä, öljyistä ja pehmeää. Se valuukin lasin reunoja pitkin paksun näköisenä.

Maussa on samoja juttuja kuin tuoksussakin, mutta tunnelma on hieman raikkaampi; vihreä omena on lämmintä jouluomenaa vahvempi. Viski on melko makeaa. Mausteet kuten kaneli ja neilikka maistuvat siististi taustalla. Maku on melko pitkä ja kuivuu vasta yllättävän myöhään. Ennen kuivumista miellyttävän pehmeä vaahtokarkkisuus käy miellyttävästi esiin.

Yllättävää tämän kohdalla on sen vedensietokyky. Siinä missä neljäkutoseen saa lisätä vettä niin paljon, että ihan hirvittää, ei viiskakkoseen kannata laittaa yhtä paljoa. Tämä toimii mielestäni paremmin pikkusen vahvempana. Laimeampana kuvioihin tulee pieni viinaisuus, mikä ei tietenkään ole toivottavaa. Kyllä A’bunadh’lla voimaa on – se ei suoraan huku – mutta veden kanssa ei kannata täysin varomaton olla. Kokeilemallahan tietysti oma mieltymys selviää parhaiten.

Lyhyesti: Kertonee jo jotakin viskistä, että tämä on itse asiassa ensimmäinen viskini, jota ostan toisenkin pullon suhteellisen lyhyen ajan sisään – A’bunadh on hinta–laatusuhteeltaan ja muutenkin mainiota viskiä. Paljon sherryn tuomia elegantteja aromeja, jotka yhdistyvät hienoksi ja tasapainoiseksi kokonaisuudeksi. Alkostakin A’bunadh’ta sai jonkin aikaa, mutta nyt se on näköjään poistunut taas valitettavasti valikoimista. Suosittelen ehdottomasti kuitenkin metsästämään sitä ulkomailta tai laivalta.

lauantai 2. tammikuuta 2016

Cantillonin panimo & Fou' Foune

Cantillonin panimo & Fou’ Foune

Hapanoluet ovat oluita, joita asiaan perehtymätön ei todennäköisesti vahingossakaan arvaisi oluiksi. Nimi kuvaa hapanoluita jo varsin hyvin: ne ovat hyvin happamia ja kirpeitä – joskus jopa etikkaisen oloisia. Erikoinen maku voikin helposti pelästyttää, jos ei tunne tyyliä etukäteen. Etenkin maustamattomien lambic-oluiden (jotka ovatkin itse asiassa ihan parhaita hapanoluita) kohdalla kannattaa odottaa enemmänkin aivan rutikuivan ja todella hapokkaan maalaissiiderin tyylistä juomaa.
Brasserie Cantillon

Cantillon on perustettu vuonna 1900, ja käytössä on edelleen periaatteessa samat laitteistot. Oikeastaan uusia välineitä ei hirveästi voidakaan ostaa, koska kaikki panimolla oleva vaikuttaa jokseenkin syntyvään olueeseen. Cantillonin tuottamiin lambiceihin ei nimittäin lisätä laisinkaan hiivaa, vaan käyminen tapahtuu täysin panimolla ja sen ilmassa elävien hiivojen avulla. Tämän vuoksi oikeita lambic-oluita ei voidakaan tehdä kuin vain muutamalla panimolla Belgiassa.

Mäskäysastia
Oluen valmistus alkaa ihan tavallisesti. Siihen käytetään 450 kg (35 %) mallastamatonta vehnää ja 850 kg (65 %) mallastettua ohraa sekä 25 kg ikäännytettyä humalaa. Humalalajikkeista panimo ei sen enempää puhu, mutta panimolla vieraillessani näin ainakin Saaz- ja Hallertau-säkkejä.

Vierteen jäähdytysallas, jossa hiivat pääsevät peliin
Erikoisuus alkaa siinä vaiheessa, kun maltaista ja humalista keitettyä vierrettä jäähdytetään. Se pumpataan panimon toisessa kerroksessa sijaitsevaan laakeaan altaaseen, jossa siihen tulee ilmasta sataa erilaista hiivakantaa, 27 asetobakteerikantaa ja 38 kantaa maitohappobakteereita.

Olutta voidaan valmistaa vain viileinä kuukausina, koska kesällä ilmasta tulisi hiivojen lisäksi myös kärpäsiä juomaan, ja sitähän ei tietenkään haluta. Kesäisin panimo kuitenkin tekee hedelmäoluitaan, joten tuotanto ei keskeydy kesäksikään.

Altaasta vierre siirretään 500- tai 225-litraisiin tammi- tai kastanjapuutynnyreihin. Niissä olut käy yhdestä kolmeen vuotta, mikä on todella pitkä aika tavalliseen viikon–parin käymisaikaan verrattuna. 1–3 vuotta käyneitä oluita sekoitellaan sitten yhteen ennen pullotusta. Vuoden ikäiset oluet eivät ole vielä täysin käyneitä, joten niiden avulla käyminen saadaan jatkumaan myös pulloissa, mikä antaa oluelle hiilihapon.

Cantillonin tynnyrivarastoa
Sokeria voidaan lisätä myös liottamalla oluessa erilaisia hedelmiä, kuten hapankirsikoita (kriek) tai vadelmia (framboise). Cantillonin Grand Cru Bruocsellassa on käytetty ainoastaan kolmivuotiasta olutta, minkä vuoksi siinä ei ole ollenkaan hiilihappoa. Valitettavasti sitä saa vain panimolta ja lähialueen ravintoloista. Se on melkoisen hyvää ja erikoista olutta.

Valitsin tähän esiteltäväksi nyt Cantillonin Fou’ Foune –oluen (5 %) niinkin yksinkertaisesta syystä, että se oli ainoa olut josta kirjoitin ihan muistiinpanot. Se on kaksivuotiasta lambicia, jota on maustettu Bergeron-aprikooseilla. Hedelmää on käytetty 300 g per litra olutta. Sitä tehdään vuosittain vain 3 000 litraa, joten saatavuus lienee valitettavan heikko – todennäköisesti täysin olematon – Suomessa.

Fou' Foune
Väriltään olut on kalpean kellertävän kultaista ja melko sameaa. Vaahtoa tulee ihan reilusti, jos haluaa.

Fou’ Foune tuoksuu juuri siltä, miltä sen pitäisikin tuoksua: happaman rustiikkiselta ja makean hunajaisen aprikoosiselta. Ja sanotaan se nyt ihan suoraan: hapan rustiikkisuus tarkoittaa jokseenkin pissaista hajua. Uskokaa pois, näiden oluiden kohdalla se on vain hyvä juttu.

Makukin on aprikoosinen, hieman ruohoinen ja lambic-tyylisen hapan. Vaikka tyyli on suorastaan karkkinen, on olut rutikuivaa. Etenkin jälkimakua lähestyttäessä oluesta löytyy myös jonkin verran tallimaista ruostetta ja lantaa. Mutta taas vain hyvässä mielessä. Aprikoosi sopii selkeästi todella hyvin lambiciin.

Lyhyesti: Fou’ Foune on aikalailla juuri sellaista kuin voisikin kuvitella – jos hedelmillä maustetut lambicit ovat tuttuja. Jos tyyli ei ole tuttu, suosittelen ehdottomasti tutustumaan, koska se on ehdottomasti yksi parhaista oluttyyleistä. Itselläni ainakin meni pari maistelukertaa, että aloin pitää hapanoluista, joten ekalla kerralla ei kannata heti tuomita. Jos nyt tapani mukaan alkaisin miettiä, onko juoma ostamisen arvoista, niin ei se olisi hirveän hankalaa: 0,75 litran pullo maksoi panimolla reilut 10 €. Sehän on kuin ilmaista.

Cantillonin panimo on ehdottomasti vierailemisen arvoinen paikka. Se sijaitsee kävelymatkan päässä Brysselin keskustasta. Alue muuten voi vaikuttaa varsin sotkuiselta ja epäsiistiltä naapurustolta, mutta itse panimo on uskomaton kokemus. Heti sisään astuessa ovella tervehtii huumaava tuoksu, ja seitsemän euron panimokierroksella pääsee ihan joka paikkaan katsomaan vaikka kymmenen sentin päähän, kun työntekijät valmistavat olutta. Lopuksi hintaan sisältyy kahta panimon olutta.
Panimon alakerran pääkäytävää ja kohta 11-vuotiasta kriekiä