lauantai 27. helmikuuta 2016

The Macphail’s Collection Glen Scotia 1992/2011

The Macphail’s Collection Glen Scotia 1992/2011

Vuonna 1832 perustettu Glen Scotian tislaamo on yksi kolmesta Campbeltownissa säilyneestä tislaamosta. Aiemminhan Campbeltown oli suorastaan Skotlannin – ja koko maailman – ”viskipääkaupunki”. Vuonna 1851 siellä oli peräti 28 eri tislaamoa.

Vuonna 1924 tislaamon osti mies nimeltä Duncan MacCallum. Heikon taloustilanteen vuoksi tislaamo jouduttiin sulkemaan neljä vuotta myöhemmin, minkä johdosta tislaamon omistaja ilmeisesti hieman masentui, sillä hän päätyi lopulta itsemurhaan. MacCallum hukuttautui järveen, josta Glen Scotia ottaa vetensä, ja sanotaankin, että hänen haamunsa kummittelee edelleen tislaamolla. Tislaamo avattiin uudelleen vuonna 1933.

Nykyään Glen Scotia on oikeasti pieni tislaamo: siellä ei ole kuin kaksi työntekijää. Vuosittainen tuotanto on 100 000 litraa, vaikka laitteistot mahdollistaisivatkin huomattavasti suuremmat määrät.

Nyt lasissani oleva Glen Scotia ei ole original bottling – sen on pullottanut Gordon & Macphail. Pullottaja on myös valinnut käytettävät tynnyrit ja ikäännyttänyt ne joko varastollaan Elginissä tai itse tislaamolla. Viski on 43 % vahvaa, joten se on kylmäsuodatettua.  Se tislattiin vuonna 1992 ja pullotettiin 2011 eli se on 19-vuotiasta.

Tuoksu on savuinen, voimakas ja mielenkiintoinen. Aluksi viski vaikuttaa rujolta ja terävältä, mutta hetken kuluttua olemus muuttuu lempeämmäksi. Viskissä on Springbankmäisen turpeen lisäksi vaniljaa, kanelia, kardemummaa, nektariinia ja pientä vihreää juureksisuutta.

Suutuntuma on keskitäyteläinen ja helpohko. Viski on pehmeää, ja sen makeahkossa kokonaisuudessa tuntuu pientä suolaisuutta. Sama savuisuus tuntuisi olevan selkein pinta tässä, mutta se ei kuitenkaan ole supervahvaa Islay-savua. Nektariini ja pehmeä vanilja tekevät viskistä miellyttävän tasapainoisen. Mausteet sulautuvat heikkona arominaan hyvin kokonaisuuteen.

Jälkimaku ei ole erityisen pitkä tai voimakas, mutta siinä ilmenevä minttuisuus on oikein miellyttävää.

Vettä tähän ei kannata lisätä varomattomasti. Jo pieni tilkka riittää lisäämään viskin pehmeyttä, mutta sitä suurempi määrä voi laimentaa viskin aromeja liikaa. Vesitippa korostaa tämän Glen Scotian vihreitä ja hedelmäisiä sävyjä.

Lyhyesti: Macphail’s Collectionin tuotteena julkaistu 19-vuotias Glen Scotia saattaa aluksi pelästyttää liian terävänä ja karkeana viskinä, mutta pienen ajan kuluttua viskin todellinen olemus paljastuu: se on mukavan tasapainoista, pehmeää ja jopa vivahteikasta. Tämän saatavuus lienee huono, mutta 12 €/4 cl oli hinta, jonka maksaa ihan mielellään.

maanantai 15. helmikuuta 2016

Great Divide Yeti IS

Great Divide Yeti Imperial Stout

Vajaa kuukausi sitten Alkon valikoimiin saapui yhdysvaltalaisen Great Divide –panimon Yeti Imperial Stout. Innostuin tietysti kovin, koska tätä olutta on monesti pidetty jopa maailman parhaana imperial stouttina. Itsekin olen oikeastaan vasta viimeaikoina oppinut rakastamaan hyviä imperial stoutteja kunnolla. Parhaimmillaan ne tarjoavat aivan uskomattoman määrän makuja erittäin tasapainoisessa ja ennenkaikkea tukevassa paketissa.

Kuten imperial stoutit aina, on Yetikin vahva: alkoholia siinä on peräti 9,5 %. Tyyli jatkuu selkeänä etiketin alkoholiprosentista myös tuoksuun, joka on erittäin paahteisen – jopa palaneen – maltainen. On myös tummaa suklaata, kaakaonibsejä, rusinaista mämmiä, tervaa, vaniljaa, kermaista kaakaota sekä nokisuutta kuin sammuneessa hiiligrillissä. Alkoholi ei kuitenkaan tuoksu suoraan, mutta saattaa olla, että sen vuoksi taustalla on aistittavissa raikkaampi, cantaloupe-melonimainen, pieni kahdeksasosanuotti.  Tätä on vaan mukava haistella.

Suussa Yeti on aivan uskomattoman täyteläistä – liekö se nestettä ollenkaan? Kohtuulliset hiilihapot tukevat pehmeää ja valtavaa runkoa hyvin. Makeutta on sopivasti, muttei onneksi liikaa. Maut ovat tuoksujen kanssa samalla linjalla: tummaa ja vaaleaa suklaata, vahvaa kahvia, palaneen paahteista mallasta, vaniljaa ja vaikka mitä muuta. Jälkimaku on pitkä ja palaneen katkeroinen – onhan IBUja kuitenkin 75.

Jokainen huikka pysäyttää.

Suoraan jääkaapista en suosittele Yetiä nauttimaan. Liian kylmänä oluessa on kyllä jos jonkinmoista makua, mutta tässä tapauksessa 80 % aromeista ei tule siltikään esille viileästä juomasta. Ihan hyvillä mielin pullon voi ottaa pois jääkaapista puolta tuntia ennen avaamista. Silloinkin ensimmäiset huikat saattavat olla turhan viileän puolella.

Lyhyesti: Yetiä ei turhaan kehuta. Aika hyvin voisin itsekin sanoa tätä parhaaksi maistamakseni imperial stoutiksi. Mihinkään lautapeli-iltaan tai vastaavaan ei Yetiä kannata valita, koska joka siemauksella pysähtyy ihan huomaamattaan vaan hämmästelemään, kuinka herkkua tämä onkaan. Alkosta 0,33 l pullo maksaa 6,79 €, mikä voi kuulostaa paljolta, mutta Alkon hinnaksi se on aivan hyvä. Suosittelen ehdottomasti ostamaan. Tukevana ja vahvana oluena tämän voi hyvin jakaa myös kaverin kanssa puoliksi.

sunnuntai 14. helmikuuta 2016

Macallan Sienna

Macallan Sienna

Macallanin 1824-sarjan viskit on nimetty väriensä mukaan. Tämän viskin väri on sienna, joka on alun perin Italian Toscanan savesta valmistettua mangaanioksidista ja rautaoksidista koostuvaa väriä. Nimi paitsi kertoo tuotteen väristä on se myös viittaus siihen, että Macallan ei käytä 1824-sarjaan lainkaan väriaineita. Sienna on sarjan keskimmäinen viski: Ruby ja Rare Cask ovat sitä kalliimpia ja Amber ja Gold ovat sitä halvempia.

Sienna on siinä keskellä
Sienna on ikäännytetty pelkästään ensimmäisen täytön sherrytynnyreissä. Tynnyreiden tammina on niin amerikkalaista kuin eurooppalaistakin tammea. 1824-sarjan tyyliin viskiltä puuttuu ikämerkintä, mutta Sienna sijoittuisi ilmeisesti jonnekin 15-vuotiaan suuntamille, jos sille alettaisiin miettiä ikää. Käytännössä ikämerkintä kuitenkin jäisi varmaan pienemmäksi, koska seassa lienee nuorempiakin tisleitä.

Sienna (43 %) osuu sarjassa juuri siihen, mihin sen on tarkoituskin – sherryä on reilusti ja raskaahkosti, mutta ei kuitenkaan niin paljoa kuin parissa seuraavassa viskissä. Tuoksussa on paljon kuivahedelmäistä sherrysiirappia sekä mausteista tammea ja hieman korianterin siemeniä.  Vesitilkka laimentaa tuoksua, ja vähän ajan kuluttua sieltä alkaa erottua banaania sekä hieman eksoottisia hedelmiä, kuten passionhedelmää.

Suussa viski on maultaan leveä, tukeva ja makea. Runko ei ole terävä, mutta se polttaa kuitenkin hieman kielellä. Viskillä on siis voimaa. Siihen sopivat tietysti silloin mausteet ja yrttikatkeroisuus sekä pieni päärynäisyys taustalta. Jälkimaku on pitkä ja tanniininen. Mieleen tulee hieman Aberlourin A’bunadh (ei liene eka kerta kun sanon, että jostain tulee A’bunadh mieleen – se on kuitenkin hyvä juttu vain). Vesitilkalla kieltä polttavan tunteen saa kuriin.

Lyhyesti: Voimakkaan sherryinen viski, joka pysyy kuitenkin riittävän helposti lähestyttävänä. Tukeva runko luo viskin karaktäärin ja pirteät vivahteet pitävät tasapainon hyvänä. Pullon hinta netissä pyöriikin 80 € paikkeilla, mikä on korkeahko mutta ei kohtuuton. Ostamisen – tai vähintäänkin maistamisen – arvoinen viski.