sunnuntai 29. marraskuuta 2015

Ballantine's Finest

Ballantine’s Finest

Vuosittain Jim Murray julkaisee Whisky Bible –nimisen kirjan, jossa hän palkitsee vuoden parhaita viskejä eri kategorioissa. Palkinnot jakavat kovasti mielipiteitä, sillä joidenkin mielestä palkinnot menevät aivan merkillisiin osoitteisiin. Makuasioitahan nämä nyt tietysti ovat, mutta kyllä minunkin mielestä osa Jim Murrayn ”maailman parhaista viskeistä” on varsin erikoisia valintoja.

Kuva: Alko
Tänäkin vuonna paras NAS-sekoiteviski oli Viskiraamatun mukaan Ballantine’s Finest. Se on Ballantine’sin vanhin viski reseptiltään; se on kehitelty jo vuonna 1910. Itse viskissä käytetyt tisleet tuskin ovat yli kahdeksaa vuotta vanhoja mielestäni. Siihen on käytetty yli neljääkymmentä eri mallas- ja jyväviskiä neljältä eri viskialueelta Skotlannista.

Ballantine’s Finest (40 %) on tuoksultaan kevyt ja simppeli. Aprikoosista vaniljaa on yllin kyllin. Selkeä viljaisuus pysyy kovasti rinnalla, ja taustalla on kevyesti kypsiä punaisia marjoja. Pikkusen löytyy myös kuivaa tammilankkua.

Maku on yllättävänkin pehmeä, lempeä ja täyteläinen. Plussia siitä. Alkumaun jälkeen viskiin ilmaantuu kuitenkin pieni terävyys, valitettavasti. Mukavan suutuntuman lisäksi viski ei kuitenkaan tarjoa ihan hirveästi makua – se on jokseenkin mitäänsanomatonta. On pehmeää vaniljaa, vähän tammea ja hiukan minttua, mutta siinäpä melkein se. Jälkimaussa on banaani–omena–aprikoosimössöä ja kypsiä luumuja; maku on yllättävän pitkä, mutta mitä pidemmälle maussa mennään, sitä epäselvemmäksi ja viljaisemmaksi se muuttuu.


Lyhyesti: Ballantine’s Finest on hyvin harmiton ja ihan mukavan vaniljainen blendi. Maailman parasta ei missään nimessä, mutta kyllähän tätä juo. Tuoksu ja maku ovat kuitenkin niin yksipuolisia ja tylsiä, ettei tätä voi mahdottomasti mennä kehumaan. Etenkin maku on valitettavan heikko. Alkossa litran pullo maksaa tällä hetkellä noin 43 €, mikä on kyllä aivan liikaa näinkin perusblendistä. Parillakympillä Ballantine’sia voisi kuitenkin ulkomailta pullon ostaa, jos tämänkaltaiselle viskille olisi käyttöä.


maanantai 23. marraskuuta 2015

Glendronach 18 yo Marsala

Glendronach 18 yo Marsala

Selvästi suurin osa Glendronachin viskeistä on sherryikäännytettyjä – itse asiassa 90 % heidän varastoissaan olevista tynnyreistä on sherrytynnyreitä. Viimeiseen kymmeneen prosenttiin mahtuu sitten muiden muassa marsala-tynnyreitä. Marsala on italialainen Sisiliassa valmistettava väkevöity viini. Valitettavasti pelkkä marsala-nimi viskipullon kyljessä ei vielä aivan loputtomasti kerro käytetystä tynnyristä, sillä marsalaakin on olemassa monia eri tyylejä; on vaaleaa ja tummaa, kuivaa ja makeaa.

Kuva: Master Of Malt
Glendronachin 18-vuotias (46 %) marsala-viimeistelty viski vietti ensimmäiset x määrän vuosiaan kuitenkin GD:n tapaan eurooppalaisissa sherrytynnyreissä. Kyseessä on melko uusi tuote, sillä se tuli myyntiin vasta keväällä 2015.

Viimeistelytynnyrin vaikutukset huomaa heti – Glendronachille tyypillinen tukevuus on jossain muualla kuin tässä lasissa. Sen sijaan viski on ihanan speysidemaisen  meloninen. Pikkusen hyvässä mielessä liuotinmaista hunajamelonia ja sitruunaa on jonkin verran. Viski on aivan karkkia. Ihan kevyt alkoholisuus tuntuu jossain kaukana takavasemmalla pienenä käsidesimäisyytenä.

Vesitilkalla tuoksuun avautuu hiukan vaniljaa ja omenaa.

Suutuntumaltaan Glendronach 18 yo on ohut, ja meno on edelleen pirteän hedelmäinen. On kurkkua, päärynää, limettiä, sitruunaa ja lopussa hieman tammeakin. Mieleen tulee itse asiassa yllättävän paljon Glenmorangien 10-vuotias. Tämä on kuitenkin paljon hillitympi ja siistimpi – jo lähes aikuisen iässä, eikä enää muutamaa vuotta vajaa murrosikäinen.

Vesi tekee viskistä yllättäen täyteläisemmän tuntuista ja lisää pienen hyvän saippuaisuuden ja pullataikinan makuskaalaan.


Lyhyesti: Vaikka Glendronach 18 yo Marsala –pullote onkin ollut suurimman osan ajastaan sherrytynnyreissä, on marsala-viimeistely jättänyt selvät jäljet tähän viskiin. Siitä on tullut hyvin epätyypillinen Glendronach: kevyt ja karkkisen hedelmäinen. Ikä tuo kuitenkin sopivaa varmuutta, mikä tekeekin yllättävyydestään huolimatta tästä viskistä odotusten tasoista viskiä. Alkon 18-vuotias GD on eri kuin tämä (se on vain sherrytynnyreissä ikäännytettyä), mutta nettikaupoissa marsala-versiota myydään noin sadalla eurolla. Se on ehkä vähän liikaa, vaikka laadukas viski onkin kyseessä.

 

lauantai 14. marraskuuta 2015

Wemyss Red Berry Cream 1990

Wemyss Red Berry Cream 1990

Wemyss Malts (lausutaan wiims)  on yksi neljästä Wemyssin sisaryhtiöstä. Wemyss Malts pullottaa skotlantilaisia mallasviskejä, ja muut Wemyssin yhtiöt myyvät giniä, sekoiteviskiä ja viiniä. Ajatuksena heillä on, että viskit nimetään yksinkertaisella ja ymmärrettävällä tavalla; vaikeat gaelinkieliset sanat ja tislaamojen nimetkin on pudotettu kokonaan pois, ja nimet keskittyvät enemmänkin kuvaamaan itse tuotetta. Sinällään aika hauska ajatus ja varmasti joillekin hyödyllinen tapa, mutta itse kyllä mielelläni tietäisin myös tislaamon nimen. Muuten kyllä etenkin Single Cask –linjan viskit paljastavat ihan hyvin raakoja faktoja juomasta.

Red Berry Cream (46 %) kuuluu Wemyssin Single Cask –viskeihin, eli pullossa on viskiä vain yhdestä tynnyristä. Tämä viski tislattiin vuonna 1990 ja pullotettiin 2011 eli ikämerkinnäksi se saisi vähintään 20 vuotta – mahdollisesti 21.  Tynnyri oli pullon mukaan butt-tynnyri, eli käytännössä kyseessä on sherrytynnyri. Pulloja tynnyristä tuli 865 kappaletta. Väriainetta tai kylmäsuodatusta ei tässä viskissä ole.

Tuoksu on tunkkaisen sherrytammisen punamarjainen. Jotenkin siitä tulee mieleen pöly tai tuhka. Ei liikaa kuitenkaan. Karviaismarjoja, olkea, hentoa hillittyä päärynää ja huomaamatonta pehmeää vaniljaa tuoksuu myös. Melko simppeli mutta mukava tuoksu.

Ensimmäisellä huikalla viski tuntuu aika terävältä mutta täyteläiseltä. Ja makealta. Ei nyt äkkiä tule makeampaa viskiä mieleen. Sherrytamminen marsipaani ja selkeä pehmeä vadelmaisuus johtavat maussa. Alkumaussa on täyteläistä ja lämminsävyistä hedelmää. Maltaisuus maistuu hieman ranskanleipää muistuttavalla tavalla. Jälkimaussa on vähän pähkinäisyyttä.

Vettä kannattaa lisätä, koska se tekee viskistä paljon pehmeämpää ja mukavampaa juotavaa. Makumaailma ei kuitenkaan juuri muutu.

Lyhyesti: Red berry cream on varsin kuvaavasti sanottu tästä viskistä. Punaisia marjoja on, ja ikä tekee viskin aromeista kermaisen täyteläisiä. Cream voisi toisaalta olla myös viittaus sen nimiseen makeaan sherrytyyliin – tämä viski on nimittäin todella makeaa. Valitettavasti kokonaisuus jää vähän yksinkertaiseksi, eivätkä iän hyvät puolet  tule riittävästi esille. Reilun satasen pullohintaan saa kyllä parempaakin.

sunnuntai 1. marraskuuta 2015

Lagavulin 12 yo, 2011

Lagavulin 12 yo, 2011

Islayn saaren eteläosassa, Laphroaigin ja Ardbegin välissä, sijaitsee Lagavulinin tislaamo. Se on perustettu vuoden naapureitaan myöhemmin eli vuonna 1816. Lagavulin on Diageon omistuksessa, ja tislaamolla on yhteensä neljä päärynänmuotoista tislainta. Ylivoimaisesti tunnetuin ja yleisin Lagavulin on 16-vuotias tisle, mutta sen lisäksi heillä on PX-tynnyreissä viimeisteltyä Distiller’s Editionia, vuosittain julkaistavaa 12-vuotiasta sekä erinäisiä vanhempia pullotteita, joita julkaistaan satunnaisemmin.
Kuva: The Whisky Exchange 
Lagavulinin 12-vuotiasta (57,5 %) on laitettu myyntiin erä joka vuosi alkaen vuonna 2001. Maistamani pullote oli siis kymmenes sarjassaan, ja se on tislattu 1900-luvun viimeisenä vuonna. 12-vuotiaat pullotetaan tynnyrivahvuisena, ja ne viettävät koko ikäännytyksen toisen täyttökerran bourbontynnyreissä.

Runsaan nokisen ja petrolisen savun lisäksi tämä viski tarjoaa myös vihannes- ja juureslaatikkoa sekä vihreää kuivattua hedelmää. Tuoksu on kuitenkin hieman epäselvä ilman vettä. Laimennuksen myötä alkaa löytyä uimahallimaista klooria, suolaisuutta, vaatimatonta vaniljaista tammea, suolaista tervaleijonaa, karviaista, punaherukkaa ja ruskeaa banaania. Savu antaa kaikille muille tuoksuille jonkun verran tilaa, mutta (tai siksi) tasapaino on hyvä.

Ilman vettä viskistä erottaa makeutta, hedelmää ja Lagalle tyypillistä raskasta savua. Hedelmät ja savu toimivat hyvin yhdessä, mutta tynnyrivahvuisena vettä on lisättävä – täydellä vahvuudella viski on liian terävää, eikä mauista saa paljoa irti. Makuun alkaa tulla karkkista hedelmäisyyttä, mansikkaa, hiuslakkaisuutta ja käyttämättömiä kangaslaastareita. Suutuntuma on melko täyteläinen. Jälkimaku on kuivakan savuinen.


Lyhyesti: Lagavulinin 12-vuotias vuodelta 2011 on mainio raskassavuinen Islay-viski, joka saa vesitilkan myötä aivan uusia hedelmäisen marjaisia puolia. Uudelleentäytetyistä ex-bourbontynnyreistä johtuen tynnyrin vaikutus jää aika pieneksi, mutta se ei tunnu haittaavan; viski on mainion tasapainoinen juuri tällaisena. 2011 vuoden versiota saattaa netistä vielä löytyä reilun 160 euron hintaan, mutta tuoreempien pullotteiden hinnat ovat kohtuullisemmin sadan euron paikkeilla.