Cantillonin panimo & Fou' Foune

Cantillonin panimo & Fou’ Foune

Hapanoluet ovat oluita, joita asiaan perehtymätön ei todennäköisesti vahingossakaan arvaisi oluiksi. Nimi kuvaa hapanoluita jo varsin hyvin: ne ovat hyvin happamia ja kirpeitä – joskus jopa etikkaisen oloisia. Erikoinen maku voikin helposti pelästyttää, jos ei tunne tyyliä etukäteen. Etenkin maustamattomien lambic-oluiden (jotka ovatkin itse asiassa ihan parhaita hapanoluita) kohdalla kannattaa odottaa enemmänkin aivan rutikuivan ja todella hapokkaan maalaissiiderin tyylistä juomaa.

Brasserie Cantillon

Cantillon on perustettu vuonna 1900, ja käytössä on edelleen periaatteessa samat laitteistot. Oikeastaan uusia välineitä ei hirveästi voidakaan ostaa, koska kaikki panimolla oleva vaikuttaa jokseenkin syntyvään olueeseen. Cantillonin tuottamiin lambiceihin ei nimittäin lisätä laisinkaan hiivaa, vaan käyminen tapahtuu täysin panimolla ja sen ilmassa elävien hiivojen avulla. Tämän vuoksi oikeita lambic-oluita ei voidakaan tehdä kuin vain muutamalla panimolla Belgiassa.

Mäskäysastia

Oluen valmistus alkaa ihan tavallisesti. Siihen käytetään 450 kg (35 %) mallastamatonta vehnää ja 850 kg (65 %) mallastettua ohraa sekä 25 kg ikäännytettyä humalaa. Humalalajikkeista panimo ei sen enempää puhu, mutta panimolla vieraillessani näin ainakin Saaz- ja Hallertau-säkkejä.

Vierteen jäähdytysallas, jossa hiivat pääsevät peliin

Erikoisuus alkaa siinä vaiheessa, kun maltaista ja humalista keitettyä vierrettä jäähdytetään. Se pumpataan panimon toisessa kerroksessa sijaitsevaan laakeaan altaaseen, jossa siihen tulee ilmasta sataa erilaista hiivakantaa, 27 asetobakteerikantaa ja 38 kantaa maitohappobakteereita.

Olutta voidaan valmistaa vain viileinä kuukausina, koska kesällä ilmasta tulisi hiivojen lisäksi myös kärpäsiä juomaan, ja sitähän ei tietenkään haluta. Kesäisin panimo kuitenkin tekee hedelmäoluitaan, joten tuotanto ei keskeydy kesäksikään.

Altaasta vierre siirretään 500- tai 225-litraisiin tammi- tai kastanjapuutynnyreihin. Niissä olut käy yhdestä kolmeen vuotta, mikä on todella pitkä aika tavalliseen viikon–parin käymisaikaan verrattuna. 1–3 vuotta käyneitä oluita sekoitellaan sitten yhteen ennen pullotusta. Vuoden ikäiset oluet eivät ole vielä täysin käyneitä, joten niiden avulla käyminen saadaan jatkumaan myös pulloissa, mikä antaa oluelle hiilihapon.

Cantillonin tynnyrivarastoa

Sokeria voidaan lisätä myös liottamalla oluessa erilaisia hedelmiä, kuten hapankirsikoita (kriek) tai vadelmia (framboise). Cantillonin Grand Cru Bruocsellassa on käytetty ainoastaan kolmivuotiasta olutta, minkä vuoksi siinä ei ole ollenkaan hiilihappoa. Valitettavasti sitä saa vain panimolta ja lähialueen ravintoloista. Se on melkoisen hyvää ja erikoista olutta.

Valitsin tähän esiteltäväksi nyt Cantillonin Fou’ Foune –oluen (5 %) niinkin yksinkertaisesta syystä, että se oli ainoa olut josta kirjoitin ihan muistiinpanot. Se on kaksivuotiasta lambicia, jota on maustettu Bergeron-aprikooseilla. Hedelmää on käytetty 300 g per litra olutta. Sitä tehdään vuosittain vain 3 000 litraa, joten saatavuus lienee valitettavan heikko – todennäköisesti täysin olematon – Suomessa.

Fou' Foune

Väriltään olut on kalpean kellertävän kultaista ja melko sameaa. Vaahtoa tulee ihan reilusti, jos haluaa.

Fou’ Foune tuoksuu juuri siltä, miltä sen pitäisikin tuoksua: happaman rustiikkiselta ja makean hunajaisen aprikoosiselta. Ja sanotaan se nyt ihan suoraan: hapan rustiikkisuus tarkoittaa jokseenkin pissaista hajua. Uskokaa pois, näiden oluiden kohdalla se on vain hyvä juttu.

Makukin on aprikoosinen, hieman ruohoinen ja lambic-tyylisen hapan. Vaikka tyyli on suorastaan karkkinen, on olut rutikuivaa. Etenkin jälkimakua lähestyttäessä oluesta löytyy myös jonkin verran tallimaista ruostetta ja lantaa. Mutta taas vain hyvässä mielessä. Aprikoosi sopii selkeästi todella hyvin lambiciin.

Lyhyesti: Fou’ Foune on aikalailla juuri sellaista kuin voisikin kuvitella – jos hedelmillä maustetut lambicit ovat tuttuja. Jos tyyli ei ole tuttu, suosittelen ehdottomasti tutustumaan, koska se on ehdottomasti yksi parhaista oluttyyleistä. Itselläni ainakin meni pari maistelukertaa, että aloin pitää hapanoluista, joten ekalla kerralla ei kannata heti tuomita. Jos nyt tapani mukaan alkaisin miettiä, onko juoma ostamisen arvoista, niin ei se olisi hirveän hankalaa: 0,75 litran pullo maksoi panimolla reilut 10 €. Sehän on kuin ilmaista.

Cantillonin panimo on ehdottomasti vierailemisen arvoinen paikka. Se sijaitsee kävelymatkan päässä Brysselin keskustasta. Alue muuten voi vaikuttaa varsin sotkuiselta ja epäsiistiltä naapurustolta, mutta itse panimo on uskomaton kokemus. Heti sisään astuessa ovella tervehtii huumaava tuoksu, ja seitsemän euron panimokierroksella pääsee ihan joka paikkaan katsomaan vaikka kymmenen sentin päähän, kun työntekijät valmistavat olutta. Lopuksi hintaan sisältyy kahta panimon olutta.

Panimon alakerran pääkäytävää ja kohta 11-vuotiasta kriekiä