maanantai 3. elokuuta 2015

Glendronach 15 yo Revival

Glendronach 15 yo Revival

Glendronach (kuuluisi kai kirjoittaa GlenDronach, mutta en kirjoita, koska se näyttää ihan tyhmältä) on juuri tällä hetkellä kiinnostava tislaamo, koska se oli suljettuna vuodesta 1996 vuoteen 2002. Sen vuoksi heidän viskiensä ikämerkinnät eivät pidä täysin paikkaansa. Esimerkiksi vuonna 2015 pullotettu 15-vuotias on todellisuudessa noin 19-vuotiasta, koska vuonna 2000 Glendronachilla ei tislattu viskiä. Vasta vuonna 2017 Glendronachin 15-vuotias on todella 15-vuotiasta – tosin mikään ei estä heitä silloinkin lisäämästä vanhempia tisleitä joukkoon.

Kuva: Whiskysite
Paitsi että vuonna 2017 Glendronach ei myy 15-vuotiasta perussarjaansa kuuluvaa tuotettaan. Äskettäin nimittäin ilmoitettiin, että 15-vuotiaan myynti lopetetaan noin kolmeksi vuodeksi. Syy on sama kuin muillakin NAS-viskeihin osittain siirtyneillä tislaamoilla: vanhaa viskiä ei yksinkertaisesti ole tarpeeksi kysyntään nähden. Arviolta vuonna 2018 (reilut 15 vuotta tislaamon uudelleenavaamisesta siis) heillä pitäisi olla taas tarpeeksi 15-vuotiasta viskiä.

Glendronach 15 yo Revival (46 %) on yleisesti varsin arvostettu viski. Ralf Mitchell, Ralfy Youtubesta, valitsi sen vuoden 2012 viskiksi ja vuonna 2009 se sai Malt Maniacsin hopeamitalin. Se on kokonaan oloroso-sherrytynnyreissä ikäännytettyä, ja kuten alkoholiprosentista voidaan päätellä, ei kylmäsuodatusta ole tehty.

Aluksi GD 15 tuoksuu lähinnä terävän sherryiseltä. Ei oikeastaan erityisen houkutteleva tuoksu, hieman pahvisen muovinen jopa. Hetken haistelun jälkeen alkaa kuitenkin löytyä vahvasti maraschino-kirsikkaa, makean kuivahedelmäistä toffeeta, mansikkaa, mausteista puuta, kanelia, savupaprikaa, ruutia, ananasta, pippuria ja hapokasta raparperia. Alun huono tuoksu häviää melko nopeasti.

Viski on melko terävää, makeaa ja jossain määrin öljyistä. Alkumaku on hieman epäselvän mausteinen – jopa mitäänsanomaton. Se taipuu kuitenkin äkkiä räikeään hedelmäisyyteen, jossa ananas ja sitruuna ovat vahvasti läsnä. Jälkimakuun siirryttäessä alkaa taas esiintyä kanelia ja lakritsaa, mutta kevyt hedelmäisyys pysyy taustalla. Maku on pitkä.

Vesi ei hirveästi muuta Glendronachin 15-vuotiasta mihinkään suuntaan. Siitä tulee hieman lempeämpää, mutta itse maut eivät pahemmin muutu.


Lyhyesti: Glendronach 15 yo Revival on loistava viski, jonka hienous piilee sen ihastuttavassa kehityksessä. Alkumaun mausteisuus kääntyy kohti räikeää hedelmäisyyttä, ja lopulta alun ja keskivaiheen maut tavallaan yhdistyvät herkulliseksi jälkimauksi.  Se on yllättävän fiksusti hinnoiteltu Alkossakin (tilausvalikoima): 70 euron pullohinta on alle kympin ulkomaiden hintoja korkeampi. Viski on ostamisen arvoinen. Ja nimenomaan nyt, koska kohta sitä ei enää saa, ja sitten kolmen vuoden kuluttua juoma voikin olla aivan erilaista kuin nyt.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti