sunnuntai 30. elokuuta 2015

Glenmorangie Quinta Ruban


Glenmorangie Quinta Ruban

1990-luvulla tynnyriviimeistellyt viskit alkoivat yleistyä oikeastaan Glenmorangien johdolla. Glenmorangie on edelleenkin tunnettu eri tavoin viimeistellyistä viskeistä ja ”viskisuunnittelusta” siinä mielessä, että he suunnittelevat viskinsä ikäännyttämisen tarkasti ja toteuttavat sen hyvin.

Tynnyriviimeistelyjen kehittyminen juontaa juurensa 1900-luvun puoliväliin, jolloin sherryn (ja muiden vastaavien viinien) kulutus Briteissä laski paljon, ja erityisesti vuoteen 1981, jolloin EU päätti, että sherryt, madeirat ja portviinit sun muut on pullotettava kotimaassaan. Päätöksen johdosta luonnollisesti viinitynnyreiden tuonti lähemmäs Skotlannin tislaamoja väheni, ja tynnyrien hinnat nousivat. Siispä oli järkevää antaa viskin ikääntyä ensin halvemmassa bourbontynnyrissä, ja siirtää se lopuksi vain pieneksi ajaksi kalliimpaan tynnyriin maustumaan. Viimeistelyaika vaihtelee todella paljon: joskus jälkikypsytys kestää toista vuosikymmentä, kun taas joskus se on vain joitain kuukausia.

  
Viskin väri on punertava
Aiemmin Glenmorangien portviinitynnyriviimeistelty viski oli vain nimellä Port Wood Finish, mutta nykyään nimi on myyvämmän kuuloinen Quinta Ruban. Quinta tarkoittaa portugalin kielellä viinitilaa, ja ruban on gaelia ja tarkoittaa rubiinia (englanniksi ruby; käytetyt portviinitynnyrit ovat ruby-port-tynnyreitä).

Nimestään huolimatta Glenmorangie ei ole onneksi tässä kohtaa lähtenyt mukaan NAS-viskihommiin. Quinta Ruban on yhteensä 12-vuotiasta. Ensimmäiset kymmenen vuotta kului amerikkalaisessa tynnyrissä – siis bourbontynnyrissä – ja loput kaksi vuotta meni portviiniviimeistelyyn. Alkoholia siinä on 46 %, kylmäsuodatus on jätetty väliin ja väriä ei taida olla lisätty.

Tuoksu on jollakin ruokaisalla tavalla portviinisen hedelmäinen. Vaniljaa on paljon ja Glenmorangiemaiset sitruuna ja limetti tuntuvat myös selvästi. Taustalla on pienen pieni häivähdys mausteista tammea sekä hieman enemmän makeaa viinirypälemehuista punaviiniä. Marsipaaninen kuivattu tai ylikypsä kirsikka sitoo kaiken kivasti yhteen. Aika jouluinen kokonaisuus.

Hieman avautuessaan viskistä alkaa löytyä itsetehtyä omenahilloa ja häviävän pieni säväys karviaismarjaa.

Ilman vettä Quinta Rubanin maistelu ei oikein toimi – se on liian terävää sellaiseen. Maun täyteläisyyden voi kuitenkin huomata heti. Tammi, glögi, joululeivoksiset mausteet sekä niihin sopiva sitruunan kuori ovat enemmän mukana kuin tuoksusta olisi arvannutkaan. Viski on melko kuiva. Portviinisyys ei ole maussa niin selvää – maun puolesta Quinta Ruban menisi ihan hyvin sherryviskistä. Itse asiassa mausta tulee aika paljonkin mieleen Aberlourin A’bunadh.

Kokonaisuus on miellyttävän tasapainoinen ja pitkä. Jälkimakuun jää kivasti alkoholin lämpöä (ei kuitenkaan polttoa) sekä tumman punaista marjaisuutta.

Lyhyesti: Quinta Ruban on oikein maittava joulun mieleen tuova jokseenkin kirjaimellisesti ja kuvainnollisesti punainen viski. Maussa portviinisyys ei ole niin selvää, mutta tuoksussa portviinimäinen hedelmäisyys ja marjaisuus on huomattavaa. Glenmorangielle tyypilliset sitrus ja vanilja ovat myös tietysti mukana. Alkon tilausvalikoimista pullon saa hiukan päälle 70 eurolla, mutta nettikaupoissa hinta pyörii vain viidenkympin tuntumassa. Saatavuus on oikein hyvä, ja sitä kannattaa hyödyntää: suosittelen ostamaan Quinta Rubania.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti