keskiviikko 9. joulukuuta 2015

Sonoma County 2nd Chance Wheat

Sonoma County 2nd Chance Wheat

Jokseenkin kaikki ”tavalliset” viskit tehdään joko mallastetusta tai mallastamattomasta ohrasta ja/tai maissista. Erityisesti Pohjois-Amerikassa maissin käyttö on yleistä; suurimman osan bourbonin raaka-aineista on oltava maissia. Maissiviskejä käytetään kuitenkin yleisesti myös skotlantilaisissa sekoiteviskeissä.

Ruis on viskeissä suht harvinainen mutta kuitenkin käytetty ainesosa. Suomalaisille ruistisleet lienevät keskivertoa tutumpia Kyrö Distilleryn vuoksi. Ohran, maissin ja rukiin lisäksi tisleitä on periaatteessa mahdollista tehdä vaikka mistä – tällä kertaa Kerttulin Kievarin hyllyllä tuli vastaan suurimmaksi osaksi vehnästä tehtyä amerikkalaista viskiä. Sonoma County 2nd Chance Wheat (47 %) on 80 % mallastamatonta vehnää, 10 % mallastettua ja 10 % mallastamatonta ruista. Kuulostaa siis vähintäänkin mielenkiintoiselta!

Ruistislettä on ikäännytetty ensin vuosi paahdetuissa uusissa tynnyreissä,  minkä jälkeen se on siirretty 4–6 kuukaudeksi uusiin paahtamattomiin tynnyreihin. Vehnätisle viettää taas 14–18 kuukautta ruisviskiin käytetyissä tynnyreissä. Ikämerkintä tälle olisi siis huimat 1 yo.

Osittain pettymykseksi 2nd Chance Wheatissa tuoksuu kovasti ruis. Ei, ruis itsessään ei ole pettymys, mutta olisin toivonut vehnältä jotakin erikoista tuoksua (tämä oli siis ensimmäinen maistamani viski, johon tiedän käytettäneen vehnää). Tuoksu on siis ruismaisesti grappainen – ja se ei jää epäselväksi. Hento kukkaisuus ja appelsiini tuovat kivaa balanssia muuten aika mausteiseen kokonaisuuteen. Vaniljaa, kanelia, kuminaa ja neilikkaa. Ja tietty puuta. Semmoista markkinoilla myytävän risuluudan tuoksua.

Vehnä on laimea-arominen vilja, vaikka jopa 80 % käytetyistä viljoista on sitä. Vehnäinen leipäisyys on ehkäpä ainoa sen ilmenemismuoto.

Suutuntuma on hieman muovisen öljyinen – ihan kiva, mutta jotenkin hassu. Vaikka makukin on grappaisen mausteinen, on kokonaisuus jännän raikas. Maun puolella on enemmän hedelmiä, kuten appelsiinia ja ananasta. Jälkimaku on lämmin ja kypsän banaanitoffeinen. Vehnä on edelleenkin vain säväys ranskanleipää.

Kun juomasta on lähes puolet alkoholia, on se myös tässä tapauksessa pikkusen terävähkö. Vettä kannattaa siis lisätä. Se lähinnä pehmentää viskiä, mikä on tietysti lähes aina toivottava asia.

Lyhyesti: Sonoma Countyn 2nd Chance Wheat antaa vehnäprosentillaan ehkä hieman harhaanjohtavan kuvan itsestään – ennemmin tämä on ruisviskiä. Vehnä tuntuisi olevan enemmän vain täyteaineena (tuon ei ole tarkoitus kuulostaa niin ikävältä kuin se kuulostaa). Mutta onhan ruisviskikin oikein mukavaa vaihtelua perusmaltaille, ja 2nd Chance Wheat on siinä kohtaa mainio vaihtoehto. 70 senttilitran pullo näyttäisi olevan netissä tämän hetken kurssilla viitisenkymmentä euroa, mikä on varsin kohtuullinen summa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti